— Kiitos, toimitan kaikki.
Juliusta suututti, että hänen veljensä niin keveästi kosketti huomista saarnaa, mutta hän ei ollut sitä huomaavinaan. Konrad oli noussut ja veti päällystakkia ylleen.
— Ethän pahastu, jollen tulisi?
— Jumala varjelkoon! Olisihan se aivan johdonmukaista mielipiteillesi, jos sunnuntaina harjoittaisit sosiaalisia tutkimuksia.
Konrad ei vastannut. Veljekset seisoivat hetken ajan ääneti. Heidät valtasi molemminpuolinen vastenmielisyyden tunne, sama joka aina astui heidän välilleen kun he joutuivat sellaiseen kohtaan, jossa heidän sisimmät tunteensa pamahtivat yhteen.
He ojensivat toisilleen kätensä ja lausuivat jäähyväiset. Ovessa kääntyi Konrad vielä ja sanoi:
— Kiitän sinua vieläkin suoruudestasi. Olet tänään näyttänyt minulle osan itsestäsi, joka saa minut monessa suhteessa ymmärtämään sinua paljon paremmin kuin ennen. Sinä olet ainakin niitä pappeja, jotka eivät antaudu tuulentupia tekemään ja jotka sen peittelemättä myöntävät.
— Minä olen ihminen, jolla ei ole mitään ihanteita. Siinä kaikki.
Hän painoi veljensä kättä ja kääntyi lyhyesti pois. Tällä julmalla itsetunnustuksella katkaisi hän keskustelun. Samassa kuului neiti Schaff ulkona huutavan:
— Mihin sinä sitte tahdot? Sinun pitää pysyä täällä!