— Istu, lapseni.
Josefa noudatti kehoitusta, yhä vielä vavisten mielenliikutuksesta ja vilusta. Suurimmalla hämmästyksellä katseli hän ympäristöään. Pastorin työhuone oli matala, eikä sitä erittäin oltu koristeltu tai somistettu. Lukuunottamatta suurta kirjoituspöytää ja täyttä kirjakaappia, ei ollut mitään, joka olisi pistänyt silmiin; paitsi ehkä seinille ripustettuja valokuvia, puu- ja kuparipiirroksia, osittain raamatullisista aiheista, osittain kirkoista tai kunnianarvoisista teoloogeista ja pastoreista. Oikealla kirjoituspöydästä vei ovi makuusuojaan, ruskeain uudinten taakse, jotka olivat alhaalla.
Konrad Baldus oli yli kolmenkymmenen iässä. Hänen ulkoasussaan ei ollut mitään, jonka nojalla ensi näkemältä olisi voinut päättää hänen kuuluvan kirkkoon. Hänen vartalonsa oli korkea ja voimakas, profiilin piirteet tarmokkaat, silmä suuri ja kirkas; tummat, kiharat hiukset olivat päälaella harvenneet, jota vastoin täysiparta oli sitä tiheämpi. Lempeys, hyvyys loistivat hänen kasvoistaan; pukuaan näkyi hän hoitavan erittäin huolellisesti. Hyvin tehdyssä, napitetussa mustassa takissaan teki hän seuramiehen vaikutuksen.
Kolkon lokakuupäivän tähden oli tänään ensi kerran lämmitetty. Huoneessa vallitsi miellyttävä lämpö.
— Istuppa tähän uunin ääreen, se tekee sinulle hyvää, sanoi hän Josefalle ja asetti tuolin aivan kiinni uuniin. Tyttö totteli. Eloa luova henki huokui häntä vastaan tässä huoneessa. Kauvan kaivatun hyvinvoinnin tunne valtasi hänet. Viime sanat karkoittivat kaiken pelon. Kukaan ei vielä ollut kohdellut häntä näin ystävällisesti. Jännityksellä odotti hän, mitä nyt seuraisikaan. Hän otti nuivin päästään ja vei punertuneet kätensä uunin yhteyteen. Sen ohessa seurasi hän uteliaasti suojelijansa liikkeitä ja antoi katseensa kulkea pitkin kuvia seinillä.
Hetkisen oli Konrad Baldus seisonut häneen selinpäin; nyt hän kääntyi, asetti pöytälampun niin, että sen kirkas valo sattui tyttöön ja katseli häntä. Hänen silmäyksensä mittasi koko hänen olentonsa ja pysähtyi sitte kasvoihin. Tämän tarkastuksen kestäessä loi tyttö silmänsä maahan.
Pappi huomasi heti, miten miellyttävät nuo kasvonpiirteet olivat: profiili säännöllinen, poski hienosti kaareva, suu pieni, otsa kaunismuotoinen, silmät suuret, verhotut. Yksin tukkakin, vaikka läpimärkänä, näyttäytyi koko kauneudessaan ja upeudessaan. Hänen päässään oli jotakin yhtä hienoa kuin valkeasta kivestä veistetyssä kuvassa. Hänen vartalonsa oli aikaiseen kehittynyt, mutta siitä huolimatta näytti hän olleen huonolla hoidolla ja joutuneen rappiolle. Puute virnisteli hänen vaatteidensa jokaisesta poimusta.
Konrad Baldus istuutui vastapäätä häntä.
— Mikä sinun nimesi on?
— Josefa Sina.