— Sinäkö? — Kummallinen nimi, lausui pastori enemmän itsekseen kuin tytölle.
— Se oli äitini nimi, puuttui tyttö vilkkaasti puheeseen.
— Vai niin. — Ja pappi katsahti häneen äkkiä pitkään.
— Entä miten vanha sinä olet?
— Olen täyttänyt neljätoista vuotta.
— Vieläkö äitisi elää?
— Ei, hän kuoli kaksi vuotta sitte.
Kehoittamaa kertoi hän koko nykyiset olosuhteensa: isä oli ollut leski kun hän äidin nai. Isä oli tuonut taloon molemmat poikansa. Omia siskojaan rakasti tyttö suuresti, mutta velipuoliensa kanssa eli hän ainaisessa vihollisuudessa. Kyllä he varmaankin taas tänään lyövät hänet sinelmiä täyteen, jos hän palaa ilman ansiota ja tavara vielä päänpäätteeksi on pilalla! Isä ei välitä mistään, sillä hänen päänsä on aina sekaisin. Jollei pikku siskoja olisi leipää huutamassa, niin hän kyllä aikoja sitte olisi hypännyt alas joltakin sillalta.
— Älä tee syntiä, lapseni. Sellaista ajatusta et saa milloinkaan päästää mieleesi, sillä se sotii jokaista jumalallista käskyä vastaan.
Pappi puhui niin ankaralla katseella, että tyttö säpsähti ja kyyneleet uudelleen tulivat silmiin. Hän nousi, asteli vastaiselle seinälle vetääkseen soittokelloa, mutta ei sitte liikahduttanutkaan nuoraa, vaan vaipui hetkeksi miettimään. Äkkiä teki hän päätöksen ja kääntyi tytön puoleen.