— No, minäpä toimitan että katsovat. Tule vaan perässä.
Pastori kävi edellä ja käski hänen odottaa käytävässä. Sitte hän meni kyökin puolelle. Tätä tilaisuutta käytti Jannusch pudottaakseen takkinsa takataskuun hiusharjan, joka oli etehisen peilipöydällä ja joka häntä erittäin miellytti. Heti sen jälkeen avautui vasemmalla ovi ja Josefa tuli näkyviin. Nähdessään hänet, kauhistui tyttö niin, että hän liikkumattomana, suu auki, jäi häneen tuijottamaan. Eikö hänellä siis missään ollut rauhaa, ajoivatko nuo julmurit häntä takaa tänne asti?
— Hiljaa, kuiskasi August, — tule hetkeksi tänne. En minä sinulle mitään tee. Minulla on hyvin tärkeää sanottavaa.
Hän viittasi häntä niin itsepintaisesti luokseen, ettei Josefa voinut vastustaa. Uteliaisuus ja pelko ajoivat häntä eteenpäin.
— Mitä sinä täällä teet? Miten olet tullut tänne? Mitä pienokaiset tekevät? kysäsi hän samassa hengenvedossa. — Sano heille terveisiä minulta ja sano heille, että heistä kyllä pidetään huolta. Minä tulen heitä tervehtimään. Ehkä jo huomenna.
— Jäätkö tänne ainiaaksi?
— Mitä se sinuun kuuluu? Yleensä teihin kaikkiin. Teiltä olen saanut osakseni vain lyömistä.
— Sinä tiedät ettei meillä ole mitään syömistä.
— Voittehan mennä työhön.
— Etkö siis tahdo?