— Se on minun asiani. Olen jo tarpeeksi kauvan kärsinyt entistä elämääni. Rupean palvelustytöksi; otan pois lapset ja vien ne jonnekin muualle asumaan. Me tahdomme rauhassa syödä leipämme.
— Sano mieluummin, että poliisit korjaavat sinut, juutalaiskakara!
Hän oli käynyt niin raivoihinsa, että hän pusersi kätensä nyrkiksi ja heilutteli sitä tytön kasvojen edessä.
Tämä naurahti, kohautti olkapäitään ja puhui välinpitämättömästi:
— Hauku vain niinkuin ennenkin. Se ei minuun koske. Minä olen sentään teistä ainoa, joka aamusta iltaan, tuulessa ja sateessa olen rehellisesti tehnyt työtä… Jos nyt tulet minua liian likelle, niin huudan herra pastoria. Hän sinulle kyllä neuvoo tien kotiin.
— Herra pastori! sanoi August ivallisesti. — Hän tietää enemmän kuin luulet. Olen kertonut hänelle, että sinä eilen illalla vietit kokonaisen tunnin tuolla ylhäällä kandidaatin huoneessa… Minä näin, miten sinä häneltä kerjäsit. Sitte sinä vapaasta tahdostasi läksit hänen mukaansa. Senkin tyttöretkale!
— Sinä kurja ihminen! Hyi, noin ilkeäksi en sinua vielä milloinkaan ole luullut!
Tyttö sylkäsi hänen eteensä ja astui useita askeleita taappäin. Epätoivo ja raivo olivat tehneet hänen kasvonsa hehkuvan punaisiksi.
— Sanoppas vielä sana, niin minä huudan apua, sinä kelvoton!
Hän oli tukahtumaisillaan, sellaisella voimalla oli mielenliikutus hänet vallannut.