— Se olisi sinun onnettomuutesi… Tiedäthän sentään vallan hyvin… Viime vuonnakin juotti sinut muuan herra juovuksiin. Oli kova pakkanen… Puoleksi paleltuneena sinut sitte löydettiin portailta. Itsehän sen olet kertonut… Olisiko tämä sitte niin kummallista?
— Minä en tiedä mistään. Korjaa luusi, sinä. Kaikki on valetta. Sinä ja veljesi, te minut juovuksiin juotitte. Silloinkin te varastitte minulta rahat.
Kyyneleet olivat purskahtamaisillaan esiin. Hän nojasi seinää vastaan samassa paikassa, missä kerran tänään jo oli seisonut. Äkkiä muutti August ääntään.
— Tule pois mukaani, pyysi hän hiljaa, miltei rukoillen. — Et sinä tässä talossa saa rauhaa etkä löydä onnea. Taivasalla olet sinä vapaa ja voit tehdä mitä tahdot… Täällä tekevät sinusta kristityn, panevat laulamaan hurskaita lauluja. Se se on lystiä! Et sinä siinä liho… Tiedäthän sinä sentään, miten aina olen sinusta pitänyt. Tule pois! Karatkaamme täältä, kulta karitsaiseni!
Hän likeni tyttöä. Hämärtävässä valossa säihkyivät hänen silmänsä kuin kissan silmät.
— Koskeppas minuun! Minä sanon sen, minä kiljasen sen kerran kaikkiaan, että jään tänne. Minulla ei enään ole mitään tekemistä teidän kanssanne.
Hän astui peremmälle, silmät yhä täynnä inhoa ja pelkoa tähdättyinä velipuoleensa.
— No, jää vain minun puolestani! Mutta kyllä sinut siihen pakoitetaan. Ei omena putoa kauvas puusta. Sinä et vielä mahda tietää, että olet papin avioton lapsi. Vasta tänään isä sen kertoi. Siksihän ei sinusta heti pistä silmiin juutalaisnainen. Jommoinen äiti, sellainen tytär. Toivotan onnea!
Puna oli paennut Josefan kasvoilta. Posket näyttivät olevan melkein verettömät. Hämmästys karkoitti häneltä sanat. Hän tiesi pojan kykenevän suurimpaankin valheesen, mutta tuntui niin mahdottomalta, että ihminen olisi keksinyt sellaista valhetta kuin mitä hänen viime sanansa sisälsivät, että hän oli vakuutettu niiden totuudesta. Vallan ällistyneenä tuijotti hän poikaan, joka taas nautti pelästyksestä hänen kasvoillaan. Kauhu oli miltei jäykistyttänyt hänen jäsenensä.
Harvoin oli äiti puhunut hänen isästään. Hän kun kerran hänestä kysyi, niin hän sai kuulla hänen kuolleen heti hänen syntymänsä jälkeen. Lapsellisessa mielikuvituksessaan näki hän hänet sadassa eri muodossa, ja kun hän retkillään kohtasi kauniin miehen, joka häntä erittäin miellytti, niin hän heti itsekseen ajatteli: sellainen olisi isäsi saattanut olla.