— Niin, herra Jannusch, tietysti… Saisitte siten monta ateriaa ilmaiseksi.
Niin, se on kyllä varma. Mutta sanovat vatsan siinä joutuvan epäkuntoon. Tulen vielä tarkemmin ajattelemaan asiaa… Tiedättekö miksi mieluinten rupeisin?
— Te teette minut uteliaaksi, herra Jannusch… Olkaa hyvä, koettakaappa näitä!
Kubisch oli noussut paikaltaan ja etsinyt parin sopivia saappaita. Jannuschin niitä koettaessa ja tarkastellessa, hän jatkoi:
— Upseeriksi tahtoisin ruveta… Nämät näyttävät todellakin sopivan paremmin.
— Nouskaappa oikein seisomaan, jotta jalka tulee eteen… Siis upseeriksi. Hohhoh, sen kyllä luulen. Ehkä hevosmieheksi, ratsuväkeen… Miltä tuntuu? Koettakaappa näitä. Muuan näyttelijä on käyttänyt niitä vain pari päivää.
— Näyttelijäkö? Antakaas tänne. Äh, vähän ahtaat, mutta taitavat käydä päinsä.
— Niin, sillä miehellä on pieni jalka kuin lähettiläällä. Odottakaappa, niin sirotan niihin pulveria. Kunhan nyt hetken ajan niillä käytte, niin venyvät.
Jannusch ponnisteli yhä päästäkseen päämaaliinsa ja jutteli siinä:
— Tietysti ratsuväkeen. Tietysti hevosen selkään, niin näkisi kuinka muut saavat juosta. Ja tiedättekö, jollei siitä tulisi mitään, niin tahtoisin ruveta kokiksi ruhtinas Bismarckille… Kas, nyt sopii oikeakin.