— Hän, tyttö tuolla se on, johon hän on pikiintynyt… mutta hän ei koskaan ole voinut kärsiä häntä… Mitäs sille mahtaa.
Hän laski kädet ristiin vatsansa päälle, ja sulki, viinistä ja matkasta väsyneenä, silmänsä, kunnes hän äkkiä rupesi aivastamaan sellaisella voimalla ja kestävyydellä, että kolminkertainen "kost' Jumal'" kaikui häntä vastaan. Tämä sai hänet taasen hyvälle tuulelle.
Albumissa, jota Agata selaili, oli suurimmaksi osaksi pappeja. Konrad mainitsi hänelle muutamia nimiä, mutta huomasi, että häntä oikeastaan vähän huvitti koko tuo hurskas seura.
— Ei ainoitakaan hauskoja kasvoja, huomautti hän kerran. — Minusta ei saarnaaminen oikeastaan näy kaunistavan ihmisiä… Onko teidän kuvanne täällä? lisäsi hän kiireesti ikäänkuin hämmentääkseen sanojaan, koskei hän tietänyt minkä vaikutuksen ne tekisivät. Konrad näytti hänelle muutamia kuvia itsestään miehenä, ylioppilaana ja poikana. Agata katseli niitä tarkkaan, mutta ei sanonut mitään. Näiden kuvien rinnalla oli kalpean, laihan pojan valokuva; katse oli kirkas ja suun ympärillä taistelunhaluinen piirre. Varsinkin herättivät uljaasti kaartuvat huulet katsojan huomion.
— Hänet te kai tunnette, neiti, sanoi Konrad. — Serkkunne, jota juuri olette etsimässä.
— En, en häntä ensinkään tunne, vastasi neiti välinpitämättömästi ja niin tahallisen kylmästi, että Konradin täytyi se huomata.
— Omituista, että tuolla portailla juuri tulin häntä ajatelleeksi, puhui Konrad taasen. Sitte hän, hänen kehoittamattaan, kertoi kohtauksen komerossa.
— Se on aivan hänen kaltaistaan, virkkoi neiti lyhyesti, selaillen lehtiä. — Kyllä hän osasi jos jotakin!… Kun hän oli ylioppilas ja tuli lomalle kotiin, olin silloin vielä lapsi, mutta muistan vallan hyvin kuinka hän saarnasi koko maailmalle. Yksin karja ja paimenet niityllä eivät saaneet olla rauhassa häneltä. Meille tytöille hän usein näytteli saatanaa. Paimenille lupasi hän synninpäästön ja siunasi heidät, kunhan he vain antoivat hänelle perunoita, joita olivat paistaneet hiiloksessa… Usein teki hän tilapäisiä runojakin. Ja kerran kun kaivettiin perunoita, niin hän aukealla pellolla vihki piian ja rengin ja piti heitä sitte miehenä ja vaimona ja käski lähtemään kotiin… Hän oli todellakin aika heittiö ja sopi yhtä hyvin papiksi, kuin minä nunnaksi.
— Vai ettekö sopisi siksi, naurahti Konrad, jonka mielestä siinä suoruudessa, jolla hän kaikki kertoi, oli jotakin kietovaa.
— En, en laisinkaan, vastasi hän hiljaa hymyillen ja sulki albumin. — Teillä on kai hyvin vapaat mielipiteet, herra tohtori? kysyi hän äkkiä ja odottamattomasti.