— Mistä te sen päätätte? Mitä te yleensä kutsutte vapaaksi?… Tarkoitatte kai pappina?
— Tietysti pappina! — Agata tuli hiukan hämilleen ja jatkoi sitte: — ajattelin vain siksi että te puolustitte sattumaa enoani vastaan. Olen nimittäin samaa mieltä kuin te… Sitäpaitsi en usko ihmeisiin. Se on sentään vain mielikuvitusta ja mielikuvitus pettää meidät kaikki. Kuinka usein jo olen enoni kanssa riidellyt Jumalan käden viittauksista, mutta hän vannoo uuden testamentin kautta… Kas, minä huomasin juuri äsken kuinka hän hajamielisyydessään joi viinin sisarenne lasista. Nyt hyvä Jumala rankaisee häntä vaivuttamalla hänet uneen. Onhan se ihan luonnollinen asia.
Maalaispappi oli todellakin nukkunut, pää kallellaan ja kädet ristissä. Pastori Baldus ei häirinnyt häntä, hän oli ottanut sanomalehden ja syventynyt sitä lukemaan.
Konrad ja Agata jatkoivat keskusteluaan, alennetuin äänin.
— Mutta palataksemme asiaan, alkoi neiti. — Isänne kertoi meille eilisiltaisesta menettelystänne. Ja Hedvig neiti kertoi minulle kaikki mitä siellä tapahtui. Se teki minuun suuremmoisen vaikutuksen.
— Todellako?
— Aivan varmaan… Te mahdatte ajatella hirveän vapaasti, kun uskalsitte käyttäytyä sillä tavalla. Nimittäin herra hovisaarnaajaa vastaan! En häntä persoonallisesti tunne, mutta hän näyttää minusta niin kauhealta. Jumalan palvelijan pitää toki opettaa rakkautta. Ainakin minun mielestäni… Tiedättekö, olisin tahtonut nähdä heidän kasvonsa, kun tyttöraukka tuotiin esiin. Siitä tulisi hyvä kuva — minä nimittäin maalaan, lopetti hän juttunsa, jonka hän yhdessä hengenvedossa oli ladellut. — Mutta katsokaappa, isänne on seurannut enon esimerkkiä.
Vanha Baldus ei ollut kestänyt raskasta viiniä, jota ei pitkiin aikoihin ollut ollut hänen pöydällään. Sanomalehti oli pudonnut hänen kädestään, turhaan oli hän taistellut vanhuutta ja heikkoutta vastaan.
— Voi noita hyviä sieluja! Antakaamme heidän levätä rauhassa! kuiskasi Agata. — Täällä teidän kanssanne on aika hauska, alkoi hän, jotakin sanoakseen, kun keskusteluun oli syntynyt ikävä vaitiolo.
Suuri kolmiakkunainen huone oli salin kaltainen ja teki todellakin mitä miellyttävimmän vaikutuksen. Siellä vallitsi menneitten vuosikymmenten henki. Eriskummallisilla arabeskeilla kirjaellut tapetit olivat haaltuneet, malli uutimissa vanhanaikainen, huonekalut epämuodikkaat, kömpelöt; kuvat olivat kapeissa kehyksissä ja värittömälle matolle oli kirjaeltu paimenleikki Watteau'n tyyliin. Mutta kaikki esineet kuuluivat mitä likeisimmin yhteen, toista ei saattanut ajatella ilman toista. Yksin laatikontapainen soittokonekaan takaseinällä ja sohvan yläpuolella riippuvat kankeat öljymaalaukset, jotka kuvasivat pastoria ja hänen rouvavainajaansa nuorena avioparina, eivät voineet kuin kohottaa viehätystä tuossa kokonaisuudessa.