Hetken pakinoivat Konrad ja Agata vähäpätöisistä asioista. Kun he vaikenivat, kuului ainoastaan suuren seinäkellon tasainen tikuttaminen ja molempien nukkuvien hengitys. Silloin tällöin vieri kadulla vaunut, saattaen talon heikosti vapisemaan. Tuohon kulmaan oli Hedvigin tapana vetäytyä, kun hän oli pahoilla mielin. Ikkunan ääressä seisoi englantilainen keinutuoli; Agata istuutui siihen ja alkoi hiljaa sitä liikutella.
— Kuinka hyvä tässä on kiikkua. Minun pitää pyytää, että eno minullekin hankkii tällaisen, sanoi hän, painaen silmiään umpeen ja nojaten päätään taappäin. Muutaman hetken saattoi Konrad silloin häiritsemättä ihaella hänen vartalonsa hienoja piirteitä. Koko hänen olentonsa henki iloisaa nuoruutta. Ja kuitenkin tuntui hän olevan paljon kehittyneempi ja naisellisempi kuin tytöt tavallisesti ovat hänen iässään. Korkeintain saattoi hän olla kahdenkymmenenkolmen vanha. Äkkiä Konradista tuntui siltä, kuin hän jo kauvan aikaa olisi katsellut noita kasvoja, kuin hän jo monta päivää tällä tavalla olisi istunut hänen rinnallaan — eikä vasta neljännestunnin.
— Jos tietäisitte, kuinka meillä nyt on ikävää, katkasi Agata vaitiolon. — Ne muutamat ihmiset joitten kanssa seurustelemme ovat oikeita poroporvareita. Ja minä niin rakastan seuraelämää. Älkää käsittäkö minua väärin. En tarkota suurta seuraa, vaan pientä piiriä, jossa voi viihtyä… Järjellinen keskusteleminen on sentään verrattoman hauskaa. Isäni siitä paljon piti… Huh, kuinka tyhmiä ihmisiä olenkaan oppinut tuntemaan tanssiaisissa ja iltamissa! Kaksi vuotta sitte asuin nimittäin Dresdenissä tätini luona, joka nyt myöskin on kuollut. Kuusi vuotta olin siellä.
Hän kertoi sitte kasvatuslaitoksesta, jonka johtajatar täti oli ollut, perheistä, joissa hän oli seurustellut ja kaikellaisista muista asioista. Tämän kaiken hän teki erittäin hauskasti, äänellä, joka hyväili korvaa.
Äkkiä hän vaihtoi puheainetta.
— Joko olette pitänyt tulosaarnanne? Isänne kertoi, että teidät vasta hiljan on kutsuttu tänne.
— Huomisesta kahden viikon taa tulen astumaan saarnastuoliin.
— Silloinhan minäkin olen tilaisuudessa kuulla teitä.
— Viivyttekö todellakin täällä niin kauvan? kysyi Konrad hämmästyneenä.
— Minulla on nimittäin vielä serkku, isän puolelta, joka on täällä naimisissa… Hän on kauvan sitte jo pyytänyt minua luokseen.