Eversti ja Hugot seisoivat hetken katsellen heitä. Kun urheat pojat olivat ehtineet metsänreunaan, kaikki kolme hillitsivät ratsunsa, kääntyivät satulassaan ja ottaen hatut päästänsä kajahduttivat lähtöhuudon. Eversti ja Hugot hurrasivat vastaan. Melun tauottua kuultiin Francisin huutavan:
— Älä pelkää, isä! Me tuomme sinulle valkoisen puhvelin!
LEIRI
Nuoret seikkailijamme käänsivät kasvonsa länttä kohti ja ratsastivat pian metsän majesteetillisissa varjoissa. Siihen aikaan Mississippi-joen länsipuolella oli vain harvoja valkoihoisten asutuksia. Pienet kauppalat joen varrella ja siellä täällä jonkun uudisasukkaan viljelysaukeama tai valtion jakamattomille maille luvattomasti asettuneen raivaajan tölli olivat ainoat merkit sivistyksestä. Yhden ainoan päivän ratsastus läntiseen suuntaan loitonsi matkustajan näiden kaikkien lähettyviltä ja heitti hänet soiden ja metsien sokkeloon, joka satapeninkulmaisena levisi hänen eteensä. Laaksonuomissa kauempana lännessä oli muutamia hajallisia siirtokuntia, mutta maa niiden välissä oli enimmäkseen asumatonta korpea.
Noin tunnissa olivat matkustajamme ratsastaneet pois Point Coupéeta ympäröivien uudisasutusten tienoilta ja seurasivat metsäpolkuja, joilla harvoin vaelsi muita kuin intiaaneja ja rajaseudun valkoisia erämiehiä. Pojat tunsivat ne hyvin. He olivat usein kulkeneet näitä teitä aikaisemmilla metsästysretkillään.
En halua kertoa liian seikkaperäisesti tapahtumia heidän matkansa varrelta. Se väsyttäisi nuoria lukijoitani ja ottaisi liian paljon tilaa. Vien teidät heti heidän ensimmäiseen leiriinsä, jonne he olivat jääneet yöksi.
Se oli pienellä aholla tai metsäaukiolla, jollaisia usein tapaa metsissä Mississipin länsipuolella. Siinä oli ehkä puolen hehtaarin ala avonaista ruohon ja kukkien peittämää kenttää. Kukkien joukosta pisti erityisesti silmään helianthus ja siniterttuinen lupiini. Kaikkialla ympärillä kasvoi korkeita puita, ja lehdistä voi päätellä niiden olevan eri lajeja. Sen olisi voinut nähdä rungoistakin, sillä nekään eivät olleet toistensa kaltaisia. Muutamien pinta oli sileä, kun taas toisten kuori oli halkeillut ja käpertynyt usein ulospäin puoli metriä pitkinä liuskoina.
Kauniin tulppaanipuun saattoi helposti erottaa suorista pylväsmäisistä rungoista, joista sahataan isoja lankkuja, niitä olette varmaan nähneet, ja kirvesmiehet ja rakennusmestarit tuntevat ne valkopoppelin nimellä. Tulppaanipuu on saanut nimensä kukkasistaan, joiden koko ja muoto muistuttaa suuresti tulppaaneja ja jotka ovat väriltään vihertävän keltaisia oranssivivahduksin. Paljon muitakin sentään oli, ja huomattavin näistä isoine vahamaisine lehtineen ja kukkineen oli magnolia.
Korkeita sokerivaahteroita oli myös ja alempana lehtevä keltakastanja sievine oranssinvärisine kukkineen sekä hikkoripuu. Valtavia köynnöskasveja kurottautui puusta puuhun tai suikerteli vinoon ylöspäin, ja aukion toisella puolella oli paksuja jättiläisruokoja, jotka kasvoivat kuin pitkä heinä. Toiselta puolen metsä oli aukeampaa, luultavasti siksi, että kulovalkea oli joskus polttanut viidakon siltä taholta. Joka puolella kasvavien vaivaispalmujen ja aataminneulojen viuhkamaiset lehdet antoivat maisemalle trooppisen ja etelämaisen leiman.
Pojat olivat pysähtyneet lähes kaksi tuntia ennen auringon laskua ehtiäkseen saada leirinsä valmiiksi. Puolen tunnin kuluttua heidän pysähtymisestään pieni aukio tarjosi tämäntapaisen kuvan: Lähelle sen reunaa oli pystytetty pieni purjekankainen, valkoista kartiota tai pyramidia muistuttava teltta. Ovikaistale oli jätetty auki, sillä ilta oli ihana, eikä ketään ollut sisällä. Hiukan sivummalla oli kolme satulaa heitettynä ruohikkoon. Ne olivat meksikolaista mallia, korkeanuppisia ja korkealla takakappaleella varustettuja, edessä "sarvi" ja kynsi ja rengas lujasti kiinnitettyinä satulapölkkyyn. Toisiin takempiin renkaisiin oli sidottu useita nahkahihnoja, mutta jalustimet olivat teräksestä eivätkä kömpelöt puupalaset, jotka niin suuressa määrin rumentavat meksikolaista satulaa. Satuloiden vieressä oli omituisen näköinen esine. Se muistutti suunnatonta, osittain avautunutta kirjaa. Tämä kapine oli kuormasatula, myöskin meksikolaista mallia, jollaista siinä maassa nimitetään alparejaksi. Siinä oli vahva nahkavyö, jota häntähihna esti luisumasta eteenpäin juhdan olkapäille. Pienen matkan päässä satuloista oli ruohikolla useita huopia — punaisia ja vihreitä — sekä karhunnahka ja pari puhvelintaljaa, ja ylhäällä puun oksalla riippui ratsupiiskoja, suitsia, vedellä täytettyjä kurpitsaleilejä ja kannuksia. Teltan yli kohoavan tulppaanipuun runkoa vasten oli asetettu kolme pyssyä. Kaksi näistä oli kiväärejä, toinen paljon pitempi kuin toinen, kolmas, ampuma-ase oli kaksipiippuinen haulikko. Luotipusseja ja ruutisarvia riippui kaikkien kolmen piipuissa, niiden nauhat olivat kiinnitetyt lataimien ulospistäviin päihin.