Tämä oli ilmeistä. Askel askeleelta, loikkaus loikkaukselta se läheni kukkaterttua, jossa mesilintu parhaillaan puuhaili. Sen silmät olivat nauliintuneet lintuun, ja aina kun tämä pyrähti ylös kukista suristen laiskasti ympäriinsä, tarantula kyyristyi kokoon kätkeytyen köynnösten lehtien ja varsien taakse. Toisinaan taas, kun lintu pysähtyi hetkiseksi ja näytti syventyneen aterioimaan, hiipivä eläin eteni askelen verran joko juosten tai hypähtämällä, jonka jälkeen se jälleen piiloutui odottamaan uutta tilaisuutta. Linnun pyrähdellessä paikasta toiseen väijyvän hämähäkin täytyi tuon tuostakin muuttaa suuntaansa.
Erään lyhyen lennähdyksensä jälkeen lintu asettui torvikukkaselle aivan vastapäätä vainoojaansa. Se ei mennyt sisälle kukan kupuun, vaan jäi teriön suulle — riippuen siinä surisevien siipiensä kannattelemana, — imien mettä pitkällä kärsämäisellä kielellään. Se oli ehtinyt olla vain hetkisen tässä asennossa, kun tarantula syöksähti eteenpäin ja kiersi tuntosarvensa sen ruumiin ympärille. Hurjasti, hätääntyneen sirkan lailla kirskuen, lintu lensi ulos- ja ylöspäin. Sen siivet olivat vielä vapaat, ja kaikki odottivat, että se veisi mukanaan hämähäkin, joka oli yhä tarrautuneena sen ympärille. Mutta niin ei käynyt. Kun lintu oli noussut metrin verran kukasta, sen lento näkyi äkkiä pysähtyvän, ja vaikka se yhä pysyttelikin ilmassa, lentäen ensin yhtäälle, sitten toisaalle, oli ilmeistä, että jokin pidätteli sitä pääsemästä yläilmoihin. Tarkemmin katsoessa huomasi silkinhienon rihman, joka ulottui läheisistä puista räpyttelevään lintuun. Se oli lanka, joka esti uhrin viemästä hämähäkkiä mukanaan.
Pienet siivet lakkasivat pian liikkumasta, ja sekä lintu että hämähäkki putosivat säikeen toiseen päähän, missä ne riippuivat jonkin aikaa. Pojat saattoivat nähdä, että lintu oli kuollut, ja että tarantula oli upottanut leukapielensä sen loistavaan kaulaan!
Francis olisi rientänyt tappamaan surmaajan, mutta Lucien, joka innokkaana luonnontutkijana ei halunnut antaa keskeyttää huomioitaan, hillitsi veljeään ja kaikki kolme pysyttelivät edelleen hiljaa.
Tarantula alkoi nyt keriä rihmaansa hinatakseen saaliinsa ylös oksistoon, missä sillä oli pesänsä. Pojat katsahtivat ylöspäin. Siellä verkko olikin viimeisessä sopukassa ulottaen silmukkansa isosta köynnöskasvista tupelopuun runkoon, ja sitä kohti hämähäkki nyt verkalleen kulki elottoman uhrinsa kanssa.
Poikien tarkatessa sen liikkeitä heidän silmiinsä osui kiiltävä esine, joka liikkui köynnöksen kurttuista kuorta pitkin. Koska köynnös oli lähes kolmekymmentä senttiä läpimitaltaan ja syvästi ruosteenkarvainen, esine näkyi selvästi sen tummalla pinnalla, sillä se oli heleänvärinen olento. Eläin kuului sisiliskojen sukuun, ja jos mitään sisiliskoa voisi pitää kauniina, niin tämä olisi ansainnut sen nimityksen. Silti näiden eläinten inhottava puoliksi inhimillinen muoto, niiden läpitunkeva katse, hiipivät liikkeet ja rosvomaiset tavat sekä ennen kaikkea tieto siitä, että muutamien lajien purema on myrkyllinen, tekevät ne pikemmin inhon ja pelon kuin ihailun kohteiksi.
Tämä sisilisko oli erittäin kirkasvärinen. Sen koko yläpinta oli kiiltävän vihreä, hohtavaa kuin smaragdin välke, alapuolelta ruumis taas oli vihertävän valkoinen. Vatsapuoli joka oli köynnöstä vasten, ei ollut kuitenkaan näkyvissä, joten puhdas, yhtenäinen vihreä näytti olevan eläimen yleisenä värinä. Yksi silmäänpistävä poikkeus kuitenkin oli — kaula. Se oli pöhöttynyt, ikään kuin ajetuksissa ja väriltään loistavan tulipunainen, näyttäen auringonpaisteessa sinoberilla maalatulta. Eläimen silmät loistivat kuin tulenlieskat — värikalvot olivat näet todellakin kuin kiillotettua kultaa, ja niiden keskellä hohtivat timantteina pienet silmäterät. Sen etu- ja takaraajat olivat samanväriset kuin ruumiskin, ja sen jalkojen omituisuutena oli pieniä nystyröitä varpaiden päissä. Näistä nystyröistä sekä kaulan väljästä riippunahasta voi päätellä eläimen kuuluvan Igitanidae -heimon Anolias -sukuun, ja se oli ainoa Yhdysvaltain alueella tavattava tämän suvun laji.
Nämä seikat Lucien ilmoitti veljilleen kuiskaamalla, sillä välin kun he tarkkailivat köynnöskasvilla olevaa eläintä. Basil ja Francis olivat nähneet tämän lajin usein ennenkin ja tunsivat sen hyvin "vihreän sisiliskon" ja "kameleontin" nimillä. Eläin ei ollut juuri viittätoista senttiä pitempi, ja sen pitkä ruumisarkun muotoinen pää ja ohut ruoskamainen pyrstö muodostivat ainakin kaksi kolmannesta sen pituudesta. Kun se huomattiin ensiksi, se kulki köynnöstä pitkin, joka kiipesi vinosti ylöspäin puiden välissä. Se ei nähnyt poikia tai ei ainakaan välittänyt heidän läsnäolostaan, sillä kameleontti on pieni rohkea eläin, joka ei pelkää ihmistä.
Tarantulaa se ei myöskään ollut vielä nähnyt. Mutta kulkiessaan eteenpäin se osui huomaamaan hyönteisen tämän kiivetessä silkkitikkaitansa pitkin. Sisilisko pysähtyi ja kyyristyi väijyvään asentoon. Sen väri muuttui äkkiä. Tulipunainen kaula tuli valkoiseksi ja sitten tuhkanharmaaksi, ja sen ruumiin kirkas vihreä himmeni tummanruskeaksi tai ruosteenkarvaiseksi, kunnes oli vaikea erottaa eläintä köynnöskasvin kuoresta! Elleivät katsojain silmät jo olisi olleet siihen tähdätyt, he olisivat voineet luulla sen hävinneen kokonaan. Muutamia sekunteja väijyttyään se näkyi tehneen hyökkäyssuunnitelmansa — sillä nyt oli selvää, että se aikoi hyökätä hämähäkin kimppuun, — se näet pyydystelee ravinnokseen niitä sekä kärpäsiä ja muita hyönteisiä. Se meni köynnöskasvin toiselle puolelle ja sitten ylöspäin rientäen tarantulan pesää kohti. Se saavutti sen yhdellä ainoalla liikkeellä, vaikka se ryömi selkä alaspäin. Siihen se pystyi helposti varpaittensa nystyröiden avulla, jotka tekevät anolius-suvun sisiliskoille mahdolliseksi kiivetä pystysuoria seiniä, ikkunoita tai jopa kattoa pitkin.
Hetkisen se oli aivan hiljaa väijyvässä asennossa odottaen hämähäkin saapumista tämän puuhaillessa omissa asioissaan aavistamatta vihollisen vaanivan niin lähellä. Tarantula oli tällä hetkellä epäilemättä riemuissaan iloiten pidoista, jotka sitä odottivat, sen kannettua rubiinikaulan hämärään silkinpehmeään onkaloonsa. Mutta sen ei ollut sallittu päästä sinne koskaan. Sen ehdittyä muutaman sentin päähän pesän suusta, kameleontti hyppäsi oksalta, sieppasi hämähäkin leukoihinsa, ja kaikki kolme — sisilisko, hämähäkki ja lintu — pudota moksahtivat yhdessä maahan. Lintu pääsi jupakassa irti ja joutui erilleen toisista. Niiden välillä tapahtui lyhyt kamppailu, sillä tarantula taisteli hurjasti. Mutta se ei ollut vastustajansa veroinen, muutamassa silmänräpäyksessä tämä oli voimakkailla leuoillaan sahannut poikki sen koivet ja tehnyt siitä avuttoman ja liikkumattoman rungon. Kameleontti tarttui nyt uhrinsa päähän, upotti terävät kartiomaiset hampaansa sen kalloon ja lopetti sen tällä tavoin.