Kaikista näytti mitä kummallisimmalta, että heti kun sisilisko oli hyökännyt uhrinsa kimppuun, sen kirkkaat värit palasivat samassa, ja vihreine selkineen ja punaisine kauloineen se näytti, jos mahdollista, entistä loistavammalta.
Se alkoi nyt laahata hämähäkin ruumista ruohon yli, nähtävästi suunnaten kulkunsa muutamia köynnösten ja orjantappurain puolittain peittämiä, lahonneita pölkkyjä kohti. Siellä oli ilmeisesti sen onkalo.
Tällä kertaa Francis ei yrittänyt tulla väliin, eikä hänellä ollut siihen haluakaan. Hän piti tarantulan kuolemaa ansaittuna rangaistuksena. Sitä paitsi kameleontti komeine väreineen ja vilkkaana ja ainakin ihmiselle vaarattomana eläimenä oli kaikkien yleinen suosikki, ja niin se oli Francisinkin. Francis ei enempää kuin hänen veljensäkään, jotka olivat usein tarkkailleet tämän pienen eläimen ilakoimista lehvien seassa ja nähneet sen syövän kärpäsiä ja muita pieniä hyönteisiä, ollut koskaan ennen tavannut sitä näin hurjana. Silti he kaikki olivat mielissään ilkeän tarantulan surmaamisesta, ja heidän puolestaan sisilisko olisi häiritsemättä saanut viedä ruumiin koloonsa. Mutta kohtalo oli määrännyt, että sen puuhat keskeytettiin toiselta taholta. Francis, jonka nopeat silmät vilkuivat ympäriinsä, huudahti äkkiä:
— Katsokaa, katsokaa! Skorpionisisilisko!
Basil ja Lucien katsahtivat Francisin osoittamaan suuntaan — sen puun runkoa ylöspäin, jonka juurella kameleontti mateli. Noin kuuden metrin korkeudella oli tumma, pyöreä reikä, luultavasti punavatsa-tikan entinen pesä. Linnut, jotka olivat rakentaneet pesän, olivat kuitenkin hyljänneet sen, sillä nyt se oli toisenlaisen eläimen — skorpionisisiliskon — hallussa, ja sen punainen pää ja ruskea niska pistivät juuri tällä hetkellä esiin aukosta.
Tämä on tuttu näky kaikille Amerikan aarniometsissä matkustaneille, sillä sellaisissa paikoissa eläimen tapaa usein. Mitään vastenmielisempää voisi tuskin nähdäkään. Skorpionisisilisko punaisine päineen ja ruskeanvihreine ruumiineen on muutenkin inhottava matelija, mutta kun se tirkistää pimeästä puunkolostaan liikutellen suippopäistä kuonoansa puolelta toiselle tummien silmien vilkutellessa kaiken aikaa hurjina ja pahanilkisinä, on vaikea kuvitella häijymmän näköistä olentoa.
Sen pää liikkui Francisin puhuessa — ja se juuri oli osunutkin pojan silmiin. Se kääntyi puolelta toiselle, pisti esille onkalosta, ja kuono oli tähdätty alaspäin. Eläin tähysteli maahan ja valmistautui nähtävästi syöksyyn. Se oli huomannut kuivuneita lehviä kahistelevan kameleontin.
Nopeana kuin salama se näyttäytyi puunrungolla, litistyen kuorta vasten, pää alaspäin. Se pysähtyi hetkiseksi, sitten se kohottaen olkapäitään juoksi näppärästi runkoa alas ja hypäten ulospäin hyökkäsi kameleontin kimppuun. Äkillisen päällekarkauksen hämmentämänä tämä pudotti hämähäkin ja näytti aluksi aikovan peräytyä. Jos se olisi tehnyt sen, skorpioni ei olisi seurannut sitä kauemmaksi, koska sen ainoa tarkoitus oli ryöstää kameleontilta saalis.
Mutta kameleontti on pieni rohkea eläin, ja nähdessään, että ahdistaja ei ollut sitä itseään paljon isompi — sillä skorpionisisilisko on Scincus-suvun eli käärmesisiliskojen pienimpiä, — se kääntyi jälleen ja haastoi taisteluun. Sen kaula paisui laajimmilleen ja tuli entistä loistavammaksi.
Eläimet seisoivat vastatusten uhkaavissa asennoissa noin puolen metrin päässä toisistaan. Niiden silmät säkenöivät, niiden haarautuneet kielet työntyivät suusta kimallellen päivänpaisteessa, ja niiden päät vuoroin nousivat ja laskeutuivat tahdikkaasti kuin otteluun ryhtyvien nyrkkeilijöiden.