Vähän ajan kuluttua ne hyökkäsivät leuat avoinna, kierähtelivät hetkisen maassa hännät heiluen ilmassa, irrottautuivat sitten ja asettuivat jälleen uhmaavaan keinuvaan asentoon. Tällä tavoin ne syöksähtivät yhteen ja erosivat useamman kerran eikä kumpikaan näyttänyt päässeen voiton puolelle.
Vihreän sisiliskon heikoin kohta on sen pyrstö. Tämä lisäke on niin hento, että heikoinkin isku pienellä vitsalla voi erottaa sen ruumiista. Käärmesisilisko näkyi sen tietävän, koska se monet kerrat yritti kiertää vastustajansa tai, sotatieteellistä sanaa käyttääksemme, päästä sen selkäpuolelle. Se aikoi ilmeisesti hyökätä kiinni pyrstöön. Kameleontti pelkäsi tätä ja siksi se varoi antamasta saartaa itseään. Taistelu raivosi muutamia minuutteja, nämä pienet eläimet osoittivat samaa hurjuutta ja vimmaa kuin jos ne olisivat olleet kaksi krokotiilia. Vihdoin kameleontti alkoi näyttää uupumisen merkkejä. Kaula muuttui vaaleammaksi, vihreä väri himmeni, ja oli ilmeistä, että eläin oli uupumaisillaan. Skorpioni teki nyt hyökkäyksen ja töykkäsi toisen selälleen. Ennen kuin kameleontti ehti toipua, sen vihollinen tarttui sen pyrstöön ja puraisi sen poikki aivan tyvestä. Poloinen pieni veitikka, joka tiesi menettäneensä yli puolet pituudestaan, kiiti tiehensä ja piiloutui pölkkyjen joukkoon.
Se sai kiittää onneaan — kuten jälkeen päin selvisi — että oli päässyt pakoon edes tällä tavoin runneltuna, ja käärmesisiliskollekin olisi ollut parasta, että se olisi pysynyt kolossaan. Taistelun tuoksinassa ne molemmat olivat joutuneet jonkin matkan päähän sen alkamispaikasta, läheisen silkkiäispuun lehtevien, leveälle haarautuvien oksien alle. Ottelun raivotessa pojat olivat kuulleet pienen rasahduksen ylhäällä lehdissä. Seuraavassa silmänräpäyksessä punainen esine heittäytyi alaspäin, kunnes noin kolmannes siitä näkyi riippumassa ilmassa oksien alapuolella. Se oli tavallisen kävelykepin paksuinen, mutta sen kiiltävät suomut ja sirosti kaareutuva ruumis ilmaisivat, että tämä omituinen esine oli käärme.
Se ei pysynyt paikallaan. Se laskeutui hitaasti ja asteettain alemmaksi — vähä vähältä tuli yhä enemmän sen ruumista näkyviin, kunnes kokonainen metri riippui lehvistä, joiden tuuheus kätki lopun siitä, pyrstön ollessa epäilemättä kiedottuna oksan ympärille. Näkyvä osa ruumista oli kauttaaltaan veripunainen, joskin vatsapuoli oli paljon vaaleampi.
— Voilà! hymähti Francis. — Siinä vasta on punainen käärme! En ole koskaan ennen nähnytkään sellaista.
— En minäkään, lisäsi Basil.
— Enkä minä, sanoi Lucien; — mutta olen kuullut siitä. Tunnen sen kuvauksesta. Se on verikäärme.
— Oho, sanoi Basil, — olen kuullut ansoilla pyydystävien metsästäjien kertovan siitä.
— Se on harvinainen laji ja tavataan ainoastaan kaukaisessa lännessä. Kas, skorpioni on voittanut! Kameleontti rientää pois ja jopa hännättömänä!
Skorpionisisilisko huomasi nyt käärmeen pitkän punaisen ruumiin roikkumassa yläpuolellaan, ja tietäen kokemuksesta, mikä vaarallinen vihollinen se oli, yritti kätkeytyä ruohikkoon. Sen sijaan että se olisi rientänyt puuta kohti, johon se suuremmalla ketteryydellä olisi voinut pelastautua, se juoksi hätääntyneenä ja peloissaan aukealle. Käärme pudottautui silkkiäispuusta ja lipui perässä, pää kohotettuna korkealle ilmaan ja kita avoinna. Se tavoitti sisiliskon parissa sekunnissa ja iskien eteenpäin ja alaspäin tappoi sen siihen paikkaan.