Tämä sotaliike lopetti taistelun. Punaisten renkaitten nähtiin pian höllenevän ja putoavan sitten pois; ja vaikka matelija vielä kiemurtelikin, oli se ainoastaan sen kuolinkamppailua. Muutaman minuutin päästä sen ruumis virui ruoholla herpautuneena ja liikkumattomana.
Vähän levähdettyään haukka veti nokkansa käärmeen leuasta, kohotti päänsä, levitti siipensä — varmentuakseen siitä, että ne olivat vapaat — ja nousi voitonriemusta kirahtaen ylöspäin, kuljettaen matelijan pitkää ruumista perässään kuin laahustinta!
Tällä hetkellä kuului poikien korviin toinen kirkaisu. Sitä olisi voinut pitää edellisen kaikuna, ellei se olisi ollut hurjempi ja äänekkäämpi. Kaikkien silmät kääntyivät äänen suuntaan. Pojat tiesivät varsin hyvin, mikä eläin sen oli päästänyt, sillä he olivat kuulleet sellaisia säveleitä ennenkin. He tiesivät, että se oli valkopääkotka. He huomasivat sen heti kääntyessään. Oli helppo nähdä se leijailemassa ylöspäin, iso pyrstö ja laajat siivet, joiden kärkien väli oli yli kaksi metriä levitettyinä vaaleansinistä taivasta vasten.
Sen havaittiin ensin lentävän melkein suorassa viivassa vinosti haukkaa kohti — sillä haukka sen oli saanut liikkeelle. Se aikoi nähtävästi ryöstää haukalta pitkien ponnistusten jälkeen saavutetun saaliin.
Haukka oli kuullut huudon, joka kaikuna vastasi sen omaan, ja tietäen sen merkityksen se käytti heti siipiensä koko voimaa kohotakseen korkealle ilmaan. Se näkyi päättäneen pitää kiinni työläästi ansaitusta saaliistaan tai luopua siitä korkeintaan vasta sitten, kun se oli ensin antanut voimakkaamman ryöstäjän vaivautua takaa-ajoon. Muisto vaarasta, millä se vastikään oli sen hankkinut kiihotti sitä epäilemättä tähän päätökseen.
Sen lajiin kuuluvat linnut voittavat toisinaan kotkan lennossa ja pääsevät siltä pakoon — nimittäin muutamat kotkat, sillä nämä lintujen kuninkaat ovat nopeudeltaan yhtä erilaisia kuin koirat tai hevoset. Niin on muuten haukkojenkin laita, tämä haukka joka epäilemättä luotti täydellisesti omiin siipiinsä, mieli koetella vainoojansa lentimiä. Kotka joka yksilönä oli haukalle tuntematon, saattoi olla liian lihava, liian vanha tai liian nuori omatakseen täyden lentokyvyn. Joka tapauksessa haukka oli päättänyt ryhtyä kilpalentoon siinä luulossa, että se, jos vihollinen uhkaisi saavuttaa, voisi helposti lopettaa takaa-ajon luopumalla käärmeestä, kuten sen serkun, kalasääksen, usein täytyi jättää pyydystämänsä kala ahdistajalleen. Se lensi siis ylöspäin noin viidenkymmenen metrin läpimittaisessa kaaressa.
Jos haukka oli sitä mieltä, että sen ahdistaja oli joko hyvin vanha, hyvin nuori tai liian lihava lintu tai muuten hidaslentoinen, se kaikesta päättäen saisi pian huomata erehdyksensä. Sillä samaa mieltä eivät olleet ne, jotka tarkastelivat sitä lennossa. Päin vastoin pojat ajattelivat, etteivät koskaan olleet nähneet komeampaa lajinsa edustajaa kuin tämä täysisulkainen lintu lumivalkoisine päineen ja pyrstönhuippuineen ja leveine selväviivaisine siipineen. Se oli sitä paitsi valtavan suuri, mikä todisti, ettei se ollut koiras, vaan naaras — sillä, omituista kyllä, luonto näkyy vaihtaneen järjestyksen näiden lintujen suhteen antaen naaraille yleensä hohtavamman höyhenpuvun, isomman ruumiin, nopeammat siivet ja suuremman voiman, jopa enemmän rajuuttakin kuin koiraille. Tästä voidaan päätellä, että kotkien valtakunnan yhteiskunnallisessa elämässä naissukupuoli ottaa "oikeutensa" ja ehkä vähän enemmänkin. Ainakin on varmaa, ja se näyttää johtuvan tästä (sanon sen kohteliaisuudesta mainitulle sukupuolelle), ettei niiden keskuudessa tunneta minkäänlaista moniavioisuutta. Onneton se uroskotka, joka rohkenisi sellaisesta edes uneksia!
Kas niin! Haukka kohoaa ylös spiraalikierteessä jännittäen suippopäisten siipiensä jokaisen sulan kaareillen keskitaivasta kohti. Ylöspäin seuraa kotkakin, myös spiraalikierteessä, mutta laajemmassa kehässä, joka näyttää sulkevan kehäänsä haukan kierrokset. Molemmat linnut kaartelevat samaa keskipistettä kohti. Milloin niiden radat leikkaavat toisiaan milloin ne pyörivät eteenpäin yhdensuuntaisissa kaarissa. Yhä ylemmäksi lentää haukka, yhä ylemmäksi kohoaa takaa-ajava kotka. Ne näyttävät joutuvan yhä lähemmäksi toisiaan, leijailevan yhä ahtaammissa kaarissa, mutta se johtuu siitä, että ne ovat nyt kauempana. Haukka on vain pieni pilkku ja näkyy pysyvän paikoillaan — nyt se katoaa näkyvistä! Kotka on vain pieni pilkku! Sekin häviää! Ei, eipä kokonaan — tuo pienoista valkoisen pilven hattaraa tai taivaalla leijuvaa lumihiutaletta muistuttava täplä on kotkan pyrstönhuippu. Nyt sekin on poissa — linnut ovat silmän kantamattomissa…
Kuunnelkaa! Shhhh! Kuulitteko tuota ääntä, aivan kuin raketin suhahdusta? Jotakin on pudonnut puunlatvaan taittaen useita oksia! Se on varmaan haukka! Se on kuollut ja verta tihkuu haavasta sen olkapäässä!
Kuunnelkaa taas! Hussssh! Se on kotka. Kas, sillä on käärme kynsissään!…