— Kuka tietää, sanoi Francis, — koska nyt olet alkanut tutkistella… kuka tietää, vaikka ketjun toiseenkin päähän vielä liittyisi rengas? Hei, Basil, mitä sanot? Entä, jos joutuisimme harmaakarhujen pariin? Ja Francis nauroi tehdessään tämän kysymyksen.
— Ja jos niin käy, vastasi Basil, — sinä voit joutua tuoksi renkaaksi yhtä hyvin kuin joku toinenkin.
— Taivas varjelkoon! huudahti Lucien. — Toivoakseni emme tapaa harmaakarhua enempää kuin intiaaniakaan.
— Minäpä en toivo mitään sellaista, väitti Basil. — Haluan saada pamauttaa harmaaturkkia, ja intiaaneja taas en ollenkaan pelkää niin kauan kuin minulla on tämä mukanani.
Näin sanoessaan Basil veti povestaan pienen helmillä koristetun lippaan, piti sitä hetkisen kädessään, ja pisti sen sitten takaisin kätköönsä.
— Kerrohan meille tuosta kukkarosta ja miten se on pelastava meidät intiaanien käsistä. Olen todellakin kovin utelias tietämään, huudahti Francis.
— Ei nyt, poikani, vastasi Basil isällisen suojelevasti. — Ei nyt. Meidän on valmistettava illallisemme ja mentävä nukkumaan. Olemme menettäneet puoli päivää riepujemme kuivaamisessa, joten meidän on korvattava se lähtemällä aamulla varhain liikkeelle. Ja sitten preerialle!
— Sitten preerialle, säesti Francis, — preerialle villihevosten, isosarvisten lampaiden ja puhvelihärkien pariin.
KOLME SIIVEKÄSTÄ PUHVELIA
Retkeilijämme ryhtyivät jatkamaan matkaansa seuraavana aamuna ja kulkivat useampia päiviä kohtaamatta mitään kertomisen arvoista. He ylittivät useita leveitä jokia, joista mainittakoon Neches ja Teksasin Trinity.