Heti sidottuaan otuksen Basil hyppäsi takaisin satulaan ja alkoi ratsastaa… mihin? Niin, se oli kysymys, jonka hän teki itselleen ennen kuin hänen hevosensa oli kulkenut montaakaan metriä. Mihin hän oli menossa? Yhtäkkiä hänen mieleensä juolahti ajatus, että hän oli eksynyt! Metsikköjä näkyi joka suunnalla. Ne olivat aivan toistensa kaltaisia, tai jos niissä olikin erilaisuutta, hän ei ollut pannut sitä merkille hurjassa vauhdissaan. Hänellä ei ollut aavistustakaan ilmansuunnasta josta oli tullut, eikä hän siis tiennyt, minnepäin oli mentävä. Hän näki ja tunsi olevansa eksyksissä!
Nuori lukijani, et voi kuvitella ajatuksia, jotka valtaavat preerialle eksyneen. Sellainen tilanne on ennenkin kauhistuttanut mitä rohkeimpia sydämiä. Vahvat miehet ovat vavisseet tuntiessansa olevansa yksinään erämaassa, ja syystä kyllä, sillä he tiesivät, että sen seurauksena usein on ollut kuolema. Haaksirikkoutunut merimies avoimessa veneessään on tuskin pahemmassa hädässä kuin ruohoaavikkojen ulapalle eksynyt vaeltaja ja monet ovat sellaisissa olosuhteissa tulleet hulluiksi. Tästä voimme aavistaa nuoren Basilin tunteet.
Olen jo sanonut, että hän oli kylmäverinen ja rohkea poika. Sellainen hän oli ja sellaiseksi hän osoittautui nytkin. Hän ei menettänyt malttiaan. Hän hillitsi hevostansa ja katseli ruohikkoa valppain silmin. Siitä ei ollut mitään apua. Hän ei nähnyt mitään, mitä olisi voinut käyttää johtolankana opastamassa paikalle, jossa hän oli eronnut veljistään. Hän huusi kovaa, mutta siihen ei vastannut kaiku eikä ihmisääni. Hän laukaisi pyssynsä ja kuunteli ajatellen, että Lucien tai Francis vastaisivat samanlaisella merkillä, mutta hänen korvansa ei saanut mitään vastausta. Hän panosti kiväärinsä uudestaan ja istui hetkisen satulassaan ajatuksiinsa vaipuneena.
— Ahaa, nyt tiedän! hän huudahti nousten jalustimillaan. — Kuinka olinkaan niin typerä? Musta Haukka, emme vielä ole hukassa!
Basil ei ollut turhaan metsästänyt koko ikäänsä, ja vaikka hänellä oli vain vähän kokemusta ruohoaavikolta, tulivat hänen eräretkillä hankkimansa tiedot nyt hyvään tarpeeseen. Ajatus, joka oli niin äkkiä juolahtanut hänen päähänsä, oli hyvä ajatus ja ainoa, joka varmaan voisi hänet pelastaa. Hän oli päättänyt palata omia jälkiään.
Hän käänsi hevosensa ja ratsasti hiljalleen eteenpäin silmät maahan luotuina. Kamara oli lujaa, eivätkä kavionjäljet olleet painuneet syvälle, mutta Basililla oli metsästäjän silmä, joka kykeni seuraamaan kauriinkin reittiä. Muutamissa minuuteissa hän saapui paikalle, missä oli tappanut kalkkunan. Verinen ruoho ja höyhenet varmensivat hänet siitä. Hän pysähtyi hetkiseksi määrätäkseen suunnan, mistä oli tätä paikkaa lähestynyt. Hän sai sen vihdoin tyydyttävästi selville ja palasi verkalleen ratsastaen omia jälkiään pitkin.
Hänen kuljettuaan muutamia hevosenmittoja, jäljet kääntyivät. Basil seurasi mutkaa ja tuli takaisin melkein samalle paikalle. Uusi samanlainen mutka ja vielä toinen ja kolmaskin, ja kaikki nämä kiertelyt sadan metrin sisällä siitä paikasta, missä lintu oli ammuttu. Jokaista mutkaa nuori metsästäjä seurasi mitä suurimmalla huolella ja tarkkuudella. Tässä hän osoitti arvostelukykyä ja metsästäjänvaistoa, sillä jos hän olisi käynyt kärsimättömäksi ja oikaissut laajemmassa kaaressa etsimään jälkiä tuonnempaa, hän olisi voinut sattua hevosen äskeisille polkemille ja joutua siten täydelliseen sokkeloon.
Jonkin ajan perästä hänen kiertämänsä kehät laajenivat ja vihdoin hän suureksi ilokseen huomasi kulkevansa eteenpäin suorassa viivassa. Hänen polkuaan leikkasivat monet hevosenjäljet, monet niistä yhtä vereksiä kuin hänen omansa. Nämä eivät saattaneet häntä ymmälleen. Ne olivat villihevosten polkemia, ja vaikka Musta Haukka oli kengittämätön kuten nekin, ratsastaja tunsi sen kavion jäljen yhtä hyvin kuin oman kiväärinsä. Arabialaisen jäljet olivat paljon leveämmät kuin villihevosten.
Seurattuaan latua taaksepäin melkein tunnin ajan silmät maahan luotuina hänet äkkiä havahdutti ääni, joka kutsui häntä nimeltä. Hän katsahti ylös ja näki Lucienin metsän reunassa. Riemuhuudoin hän kannusti hevostansa ja ratsasti eteenpäin. Mutta hänen päästessään lähemmäksi hänen ilontunteeseensa sekaantui tuskallista pelkoa. Siinä oli Lucien, siinä olivat Jeanette ja Marengo, mutta missä Francis saattoi olla?
— Missä Francis on? kysyi Lucien, kun Basil ratsasti hänen luokseen.