— Hän ei tule, virkkoi Lucien murheellisesti.
— Ei, hän olisi saapunut jo kauan sitten. Hän olisi varmaan ajanut täyttä neliä, jos olisi keksinyt savun. Meidän on lähdettävä etsimään häntä.
He menivät hevostensa luo. Basilin katse osui koiraan. Ilon välähdys leimahti hänen silmissään, ja hänen koko olemuksensa muuttui äkkiä.
— Ei, hän huudahti, — olemme hukanneet aikaa! Nopeasti, Lucien, satulaan, satulaan!
— Mitä nyt? kysyi Lucien kummastuneena.
— Älä kysy… mieleeni juolahti hyvä ajatus; mutta meillä ei ole hetkeäkään tuhlattavana. Aika on kallista. Lähdetään!
— Mutta jätämmekö Jeanetten?
— Kaikin mokomin. Francis voi saapua.
— Jos hän saapuu niin kuinka hän tietää, minne olemme lähteneet?
— Totta, vastasi Basil miettien hetkisen. — Anna minulle kynäsi ja paperia! Sido sinä Jeanette puuhun, niin minä kirjoitan.