— Hei! huudahti Francis, joka ensiksi näki vilahduksen muulista puuryhmän takaa. — Mitä siellä on tekeillä?
Kaikki kolme pysähtyivät ja tuijottivat lakeuden yli ällistyneinä, eikä ihmekään, sillä näky olisi kummastuttanut ketä tahansa. Jeanette siellä kyllä oli, mutta mitä omituisimmissa asennoissa. Sen kantapäät lensivät ilmassa, milloin kohosivat etu-, milloin takajalat, mutta se ei tapahtunut yksin ottein, vaan alituisin nopein potkuin. Joskus kaikki neljä koipea ponnahtivat ylös, yhtaikaa, ja teltan valkoinen irralleen päässyt purjekangas läpätti ylös alas muulin jalkojen kohotessa ja laskiessa.
Pojat katselivat hetkisen uteliaina, jopa pelkoakin tuntien. — Ne saattavat olla intiaaneja, he tuumivat.
— Ei, sanoi Basil, — susia ne ovat… tamman kimppuun on hyökännyt susia! Kiireesti pelastamaan sitä!
Kaikki kolme kannustivat hevosensa laukkaan ja saapuivat pian muutaman sadan metrin päähän. Nyt he kykenivät erottamaan tantereen muulin jalkojen vieressä, mutta siinä ei vilissyt susia, vaan aivan erilaisia eläimiä. Niiden kallo oli sianpään muotoinen, ruumis pieni ja tumma, ja niillä oli pitkä, terävä kärsä. Hännän asemesta niillä oli vain pallomainen töppö, ja suipponeva turpa avautuivat pitkäksi valkoisilla, kauaksi näkyvillä torahampailla varustetuksi leukapariksi.
— Javaleja! huusi Lucien. Vaikka poika ei koskaan ollut nähnyt tätä eläintä, hän tunsi ne lukemistaan ja kuulemistaan kuvauksista. Ne olivat todellakin javaleja — meksikolaisia villisikoja.
Kaikki kolme olivat pysähdyttäneet ratsunsa heti kun näkivät, että eläimet eivät olleet susia. Pitkää aikaa he eivät kuitenkaan viivytelleet, sillä Jeanette oli vaarassa. Se potki yhä ja vinkui kuin kissa. Javalit taas, vaikka monet niistä olivat tuupertuneet muulin kavioiden iskuista, hyökkäilivät kimeästi röhkien sen jalkoihin, milloin muulin jalat hetkeksikään viipyivät maassa. Niitä oli toista sataa sen kintereillä. Maa oli kirjaimellisesti peitetty niiden tummilla hahmoilla, jotka toisiaan tuuppien hyppivät näppärästi ympäriinsä.
Jäämättä ajattelemaan vaaraa Basil syöksyi eläinten keskelle Francisin ja Lucienin seuraamana. Onneksi he olivat ratsain, muutoin eivät he olisi selviytyneet siitä joukosta. Kaikki kolme ampuivat päästyään lähelle. He luulivat, että tämä olisi hajoittanut lauman, mutta huomasivat pian erehdyksensä, sillä vaikka jokainen heistä kaatoi uhrinsa, ei siitä ollut mitään apua, ja seuraavassa silmänräpäyksessä kaikki kolme hevosta hyppelivät ympäriinsä, ponnahdellen ylös yhtä hurjasti kuin Jeanette. Javalit saarsivat heidät kimakasti röhkien, puskivat torahampaansa hevosten sääriin ja hyppivät melkein kyllin korkealle tavoittaakseen ratsastajia. Jos joku heistä olisi suistunut satulasta sillä hetkellä, hänen kohtalonsa olisi ollut selvä. Mutta he pysyttelivät ratsujensa selässä, vaikkeivät kyenneetkään lataamaan pyssyjään uudestaan. Marengo, joka oli vanha teksasilaiskoira, oli nähnyt javaleja ennenkin ja väistettyään viisaasti aavikolle seisoi siellä temmellyksen katselijana. Pojat huomasivat pian, ettei hyödyttänyt pitää puoliaan, ja valmistautuivat peräytymään. Basil pakotti hevosensa puun luo ja leikkasi metsästyspuukollaan Jeanetten kiinnityshihnan poikki. Sitten hän huusi veljilleen, että nämä seuraisivat ja karahdutti täyttä laukkaa ruohikkoa pitkin.
Tuskin koskaan muuli on ollut enemmän iloissaan irtipääsystään kuin tamma Jeanette, eikä mikään muuli ole kyllä ripeämmin käyttänyt koipiaan kuin se tällä kertaa. Se laukkasi aavikon yli kuin olisi itse piru ollut sen kintereillä. Mutta ellei pirua ollutkaan, niin javalit olivat, sillä koko parvi, monia kymmeniä röhkiviä ja kiljuvia eläimiä, kiirehti perässä.
Hevoset jättivät ne helposti jälkeensä. Samaten Marengo — mutta Jeanette oli yhä vaarassa. Se oli lähes kaksi päivää ollut ruoatta ja juomatta ja oli siksi heikossa kunnossa. Sen sääriäkin olivat villisikojen torahampaat pahoin raadelleet. Sitä paitsi teltta oli päässyt irti ja sen toinen maassa laahaava puolisko ehkäisi melkoisesti muulin pakoa. Tämä seikka sen kuitenkin lopuksi pelasti, sillä kun javalit saavuttivat tamman, ne tarttuivat leuoillaan riippuvaan kankaaseen ja riuhtaisivat sen kuormasta. Se putosi peitteen tavoin levälleen ruohikolle, ja muulin kintereille päässyt lauma luuli sitä todelliseksi vihollisekseen ja alkoi tallata sitä sorkillaan ja repiä hampaillaan.