Kaikki kolme ryntäsivät susien joukkoon, laukoen kiväärinsä juostessaan ja hyökäten sitten eläinten kimppuun pyssyntukit aseinaan. Otukset pötkivät tietysti käpälämäkeen, hajaantuen kaikkiin suuntiin, mutta muutamien onnistui paetessaan viedä mukanaan oivallisia kappaleita karhunlihoista. Kaksi sutta kaatui kiväärinluodeista, ja kolmannen, jolle Francis oli antanut haulituiskun, saavutti Marengo ja raastoi kuoliaaksi.
Lihat kerättiin ja vaikka Basil olikin hiukan nolo, luotti hän yhä suunnitelmaansa, pujotteli lihat jälleen lassoon ja vipusi ne ylös. Mutta tällä kertaa hän sitoi köytensä korkealle puunoksaan, ja koska sudet eivät kykene kiipeämään puihin olivat kaikki kolme varmoja, etteivät ne oveluudestaan huolimatta voisi enää tavoittaa lihoja.
Heitettyään lisää puita nuotioon veljekset ryömivät jälleen peittojensa sisään toivoen, ettei heitä ennen aamua enää mikään häiritsisi.
TULIKEHÄ
Se toivomus oli kuitenkin turha. Poikaparat! Vähän he aavistivat, mikä heitä odotti. Heidän hermonsa saisivat vielä kestää koetuksen, jota ankarampaa heille ei tähän asti ollut sattunut. Sudet ulvoivat ja niiden silmät kiiluivat pimeässä. Mutta tämä ei olisi estänyt poikia nukkumasta, ellei heidän huomiotaan olisi kiinnittänyt toinen — aivan erilainen ääni. He kuulivat sen susien ulvahdusten seasta ja tunsivat sen heti, sillä se oli niin erilainen. Se oli pikemmin kuin vihaisen kissan vonkunaa, mutta paljoa äänekkäämpää, hurjempaa ja pelottavampaa. Se oli puuman huuto!
Sanoin, että pojat tunsivat heti tämän eläimen äänen, he olivat näet kuunnelleet sitä eräretkillään Louisianan metsissä, vaikka eivät olleet koskaan joutuneet pedon hyökkäyksen kohteeksi. He tiesivät kuitenkin sen voiman ja raivokkaan luonteen, ja siksi kiljahdus heitä kauhistuttikin niin kuin se oli usein kauhistuttanut lujahermoisimpiakin miehiä.
Huudon saapuessa heidän korviinsa se tuntui heikolta ja etäiseltä — ei juuri kissanpojan naukumista kovemmalta. Eläin oli kaikesta päättäen kaukana metsässä. Mutta he tiesivät, että se pystyi pian kulkemaan taipaleen, joka oli sen ja heidän leirinsä välillä. He kuuntelivat. Kuului toinen karjahdus ja tällä kertaa lähempää. He karahtivat pystyyn ja kuuntelivat jälleen. Kolmas huuto tuntui etäisemmältä. Tämä johtui kuitenkin heidän erehdyksestään. He unohtivat, että heidän korvansa olivat nyt kauempana maanpinnasta.
He seisoivat hetkisen tuijottaen toisiinsa täynnä kauhua ja pelkoa. Mitä oli tehtävä?
— Nousemmeko ratsuillemme ja pakenemme? kysyi Basil.
— Emme tiedä, mihin suuntaan, huomautti Lucien, — saattaisimme ratsastaa suoraan sen kitaan!