Eläimet jatkoivat useita minuutteja kulkuaan edestakaisin, silmäillen ahnaasti yläpuolellaan riippuvia houkuttelevia herkkuja. Ne hypähtivät joitakin kertoja ikään kuin tavoittaakseen niitä, mutta luopuivat yrityksestä kun eivät ulottuneet lähellekään. Toinen niistä kiipesi nyt puuhun, johon köysi oli sidottu. Sen kavutessa ylöspäin kuului sen kynsien rapina kuoressa. Se ryömi ensin oksalle, jolta karhunlihat riippuivat ja ravisti sitä hurjasti, katsellen alaspäin nähdäkseen, putoaisiko ripustettu esine.
Pettyneenä se luopui siitä hommasta ja laskeutui sille oksalle, johon lasso oli solmittu. Sielläkin se tarttui kynsin köyteen ja ravisti taaskin vimmatusti, mutta yhtä huonoin tuloksin. Vaikka se oli susia etevämpi kyetessään kiipeämään puuhun, ei sillä ollut näiden oveluutta, muutoin se olisi piankin saanut lihat putoamaan puremalla köyden poikki. Mutta sellaisen tuuman keksiminen kuului kehittyneemmille aivoille kuin vuorileijonan ja tartuttuaan lassoon vielä monta kertaa ja ravisteltuaan sitä, kuten äsken, se palasi maahan toverinsa luo, joka kaiken aikaa oli istunut paikoillaan tarkkaamassa sen toimia.
Nämä yritykset lihan tavoittamiseksi kestivät lähes tunnin. Pojat seisoivat kaiken aikaa tulikehän keskellä mitä kamalimmassa asemassa. He olivat puolittain paahtuneet kuumuudesta, joka oli yhä yltynyt mustien pölkkyjen hiiltyessä punaisiksi kekäleiksi. He olivat tehneet tulikehänsä liian ahtaaksi ja seisoivat nyt kuin palavassa pätsissä!
Savu oli osaksi haihtunut, ja he saattoivat nyt tarkata puumien jokaista liikettä. Heitä ahdistava kauhea kuumuus oli kuitenkin voittanut melkein näiden eläinten aiheuttaman pelon, eikä suurta kiihotinta olisi nyt tarvittu, jotta he olisivat hyökänneet ulos taistelemaan petojen kanssa. Hiki valui virtanaan jokaisesta huokosesta ja heidän aseensakin olivat kuin tulikuumia rautaharkkoja!
— En voi kestää kauempaa, huudahti Basil, ammutaan niitä ja juostaan ulos, kävi kuinka kävi!
— Kärsivällisyyttä, sanoi Lucien. — Vielä hetkinen! Ehkä ne lähtevät tiehensä.
Lucienin puhuessa puumat, jotka nyt olivat jättäneet karhunlihat rauhaan, hiipivät tulta kohti. Ne lähestyivät salavihkaa kuin saalistaan väijyvät kissat. Vähän väliä ne päästivät omituisen, matalaa yskähdystä muistuttavan äänen. Ne äännähtivät myöskin toisella tapaa, ja se kuulosti yhtä omituiselta poikien korvissa. Se oli kuin kissan kehräystä, kun sitä hyväillään, mutta paljon kovempaa ja kuului mykistyneessä metsässä pitkän matkan päähän. Lähellä olevat erottivat sen liiankin selvästi. Molemmat eläimet päästivät sen äänen ikään kuin rohkaistakseen toisiaan yrityksessä.
Ehdittyään parin metrin päähän tulesta ne pysähtyivät painautuen melkein litteiksi maahan, mutta nähtävästi valmiina hyökkäämään eteenpäin millä hetkellä tahansa. Näiden maassa vaanivien hurjien otusten näkeminen oli omiaan täyttämään mielen kauhulla. Roihuva nuotio teki ne yksityiskohtia myöten pelottavan näkyviksi. Niiden kynnet, niiden puoliksi paljastetut hampaat, vieläpä niiden loistavien silmien kirkkaat kehätkin voi erottaa selvästi. Kuitenkaan ne eivät näyttäneet puoliksikaan niin hirvittäviltä kuin alussa. Nuoret metsästäjät katselivat niitä nyt toisessa mielentilassa. He kärsivät niin kauheasti, että tämän polttavan tulikehän ulkopuolella ei näyttänyt olevan mitään vaaraa — ei edes vuorileijonien kynsissä!
— En kestä tätä enää kauempaa! huudahti Basil. — Mehän paistumme. Te tähtäätte tuohon, minä ammun tätä… kas niin… älkää pelätkö… laukaiskaa!
Basilin lakattua puhumasta, kolme laukausta pamahti melkein yhtaikaa, ja laukaistuaan kaikki kolme hyppäsivät heti ulos liekehtivästä piiristä. Se, olivatko Lucien ja Francis ampuneet harhaan, saatiin tietää vasta myöhemmin, mutta ainakin Basilin luoti oli osunut. Hän oli haavoittanut vuorileijonaa, ja tuskin olivat pojat ehtineet poistua tulisesta kehästä arinalta, kun hurjistunut eläin ryntäsi sinne. Marengo hyökkäsi sen kimppuun, mutta molemmat joutuivat hehkuvaan hiillokseen ja koira kiitti onneaan, kun pääsi jälleen ulos. Yksin jääneen puuman ponnistelut eivät kestäneet kauan ja se virui pian maassa, nähtävästi hengettömänä.