— On kolmaskin ja vielä kummallisempi selitys. Sanotaan, että puhvelit kaivavat kuoppia kerätäkseen vettä sateen aikana, jotta ne voivat myöhemmin palata juomaan.
— Ha, ha, ha! nauroi Francis jälleen. — Tuota en usko!
— En sitä sinulta pyydäkään, sanoi Lucien. — Se otaksuma ei ole tietenkään totuudenmukainen, koska puhveli ei ole eläin, jolla olisi siihen kyllin järkeä. Kuitenkin on totta, että näihin reikiin sadeajalla kerääntyy vettä, joka pysyy niissä päiväkausia, ja samoilevat puhvelit sammuttavat sillä janoansa. Siksi voidaan kyllä sanoa, että puhvelit tavallaan kaivavat omat kaivonsa. Paitsi niiden tekijöille ovat ne usein hyödyksi muillekin eläimille. Eksyneet erämiehet ja intiaanit ovat toisinaan pelastaneet henkensä löytämällä niistä vettä, jonka puutteessa he muutoin olisivat menehtyneet janoon.
— Kovin ne ovat pyöreitä, ihan säännöllisiä ympyröitä! ihmetteli Francis. — Miten puhvelit ne sellaisiksi muovaavat!
— Asettumalla maahan pitkin pituuttaan ja kieppumalla ympäri kuin kärrynpyörä akselissaan. Ne kierivät nopeasti, käyttäen kyttyräisiä hartioitaan napana ja koipiaan vipuina. Tätä liikehtimistä kestää toisinaan puolikin tuntia kerrallaan. Epäilemättä ne menettelevät näin raapiakseen itseään, sillä paksusta nahastaan ja karvoistaan huolimatta ne kärsivät paljon loishyönteisistä. Ne piehtaroivat myöskin huvikseen ja nautinnokseen. Olette usein nähneet hevosia samanlaisessa puuhassa, ja eivätkö ne ole ilmeisesti nauttineet siitä?
— Kyllä, kyllä, huudahti Francis, — olen varma, että hevoset nauttivat, kun saavat piehtaroida.
— No, sitten on otaksuttavaa, että puhvelien laita on samoin. Vapautua kiusanhengistään ja painaa kuumat kylkensä vilpoiseen maahan tuottaa niille epäilemättä nautintoa. Ne eivät ole kovin siistejä, sillä niitä näkee usein kuljeskelemassa niin likaisina, että on vaikea sanoa, minkävärinen niiden talja on.
— No niin, lisäsi Francis, — toivonpa, että pian tapaamme valkoisen.
Tällä tavoin jutellen pojat jatkoivat matkaansa. He olivat ratsastaneet noin viitisentoista kilometriä, kun Basil — jonka silmät kaiken aikaa olivat harhailleet taivaanrannan kaartamalla aavikolla — huudahti ja pysähdytti äkkiä hevosensa. Toisetkin pysäyttivät ratsunsa.
— Mitä näet? kysyi Lucien.