Käyttäen tätä tilaisuutta kuiskasi Trujano hienotunteisuudella, joka vielä enemmän don Rafaelia liikutti:
— Menkää, te olette vapaa. Luvatkaa minulle ainoastansa, ett'ette leikkaa useamman naisrukan nivuksia, vaikka taisi yksi semmoinen ollakin, jonka sydän paisui ylpeydestä, kun voittaja Aguas Calientes'in luona lähetti hänelle niin hirveän muiston. Menkää, lisäsi hän, vetäen kätensä don Rafaelin kädestä, — menkää antamaan itsenne vangiksi Las Palmas'een, jossa, uskokaa minua, tie on teille avoinna.
Sitten Trujano taasen kävi, kuten tavallisesti, vakavan näköiseksi ja huudahti:
— Antakaatte don Rafael Tres-Villas'en mennä! Unohtakoon jokainen, mitä tapahtunut on!
Näin lausuen hän miekallansa tervehti hallituksen palveluksessa olevata everstiä, joka ainoasti voi vastata tervehdykseen syvintä kiitollisuutta ilmaisevalla silmäyksellä.
Sitten puristi don Rafael katteinin kättä, kumarsi jälysti muille kapinoitsijoille ja nelisti pois Huajapamin lakeudelta johtavaa tietä.
Yksin päästyään hän alkoi vaipua unelmiin. Mitähän Trujanon viimeiset sanat tarkoittivat? "Tie on, uskokaa minua, teille avoinna." Olikohan se vakuutus, että hän oli tervetullut Las Palmas'een? Pitäisiköhän hänen menemän sinne, kuten eversti oli häntä kehoittanut?
Ponnistellen hän karkoitti viettelyksen, joka tuossa viimeisessä kysymyksessä piili, ja päätti ratsastaa Del Valle'en, karkaisemaan sydäntänsä isänsä haudalla.
Tämä tulisi olemaan hänelle vaarallinen matka. Koko maakunta, paitsi pääkaupunkia ja paria muuta paikkaa, oli nyt kapinoitsijain vallassa, ja hallituksen palveluksessa oleva upseri ei voinut kulkea teillä mitä suurimmatta vaaratta.
Jumala suojelee velvollisuutensa täyttäjää, don Rafael jupisi, ja tunti myöhempään oli hän jo mennyt Huajapamin lakeutta rajoittavan vuorijonon ohi ja kulki nyt sitä tietä, joka johti etelään, Del Vallen maakartanoon.