— Mikä sitten? kysyi vaimo äreästi.
— Sinun on vielä kerran tutkisteleminen ottamaamme vankia. Koeta, jos mahdollista, saada selvä hänen asiastansa.
— Se lintu laulaa yhä vielä samalla äänellä, vastasi vaimo; — hän väittää olevansa don Mariano de Silvan palveluksessa ja että hänellä on viesti tuolle eversti-hullulle, joksi te don Rafael Tres-Villasta nimitätte.
Tämän vihatun nimen kuultuansa rosvo rypisti otsaansa.
— Oletko saanut selvää, mikä se viesti on?
— Mies väittää, ettei se ole laisinkaan tärkeätä. Mitähän luulet hänen taskuistansa löytäneeni, kun häntä tarkastelimme?
— Myrkkypullon kentiesi?
— Ei, mutta jotakin muuta yhtä hassua. Huolellisesti tehdyn kääryn, joka sisälsi pienen, hajuveteen kastetun, silkkisen nenäliinan, ja tähän oli käärittynä hiuspalmikko… pitkä ja kaunis, lempo vieköön.
— Hm, sanoi Bocardo; — ja mitä te, sennora Arroyo, sillä olette tehneet?
— Mitäpä, minä sillä olisin tehnyt? kysyi vaimo halveksivasti. — Minä heitin tuon roskan viestinviejän silmille. Epäilemättä se oli tuolle saakelin everstille lähetetty rakkauden merkki.