Selitys sopi aivan tarkalleen siihen henkilöön, jonka Zapote ja Gaspar vähää ennen olivat kohdanneet. He iskivät salaa silmää toisellensa.
— Emme, vastasi sitten tuo entinen rosvo kuivasti, — emme ole nähneet emmekä kohdanneet ketään; mutta me hukkaamme aikaamme. Hyvästi!
— Jumala kanssanne, vastasi Perico.
Jäähyväiset lausuttuansa poistui Zapote toverinensa astuskellen, niinkauan kuin vielä olivat kapinoitsijain näkyvissä, mutta sitten juosten kaikin voiminsa.
Päästyään niin kauaksi, ett'ei heidän enään tarvinnut takaa-ajamista peljätä, heittäytyi Zapote nurmelle kovin alakuloisen näköisenä.
— Mitä meidän nyt on tekeminen? kysyi Gaspar synkällä äänellä.
Zapote ei heti vastannut. Hän näytti olevan mietteisin vajonneena. Äkkiä hän hypähti seisovallensa ja huudahti:
— Eräs miete, oiva miete!
— Ah, mikä sitten?
— Kuulkaapa. Minä tunnen Del Vallen maakartanon piirittäjät, ja te tunnette sen puollustajat. Sillä tavoin me voimme päästä sisään, ja kerran sisään päästyämme otan viisikymmentä miestä mukaani ja pelastan everstin.