— Jesus Maria! huudahti neekeri, kavahtaen seisovallensa. — Tiikeri on täällä.
— Noh, entä sitten? lausui Costal, joka ei ollut noussut jaloillensa eikä vähääkään liikahtanut.
— Tiikeri! kertoi neekeri säikähdyksissään
— Tiikeri! Te erehdytte, sanoi Costal.
— Suokoon Jumala, että niin olisi, vastasi neekeri, saaden toivon kipinän, että hän, mitä tuohon ääneen tulee, olisi erehtynyt.
— Te erehdytte mitä niiden lukuun tulee, vastasi Costal tyynesti. — Siellä ei ole yksi, vaan neljä tiikeriä, jos näiden pennutkin otetaan lukuun.
Neekerin kasvot, kuullessansa millä tavalla hän oli erehtynyt, tulivat pelästyneen näköisiksi, ja hän oli juoksemaisillaan pois kartanoon.
— Varokaa itseänne, sanoi intiani, silminnähtävästi huvitettuna toverinsa pelosta. — Minä luulen todellakin tiikerien haluavan neekerin lihaa.
— Peijakas! äskenhän sanoitte juuri päinvastoin.
— Noh, kentiesi minä tässä kohden erehdyn; mutta varmaan tiedän tiikeriparin, koiraksen ja naaraksen ei yksissä ollessa tällä tavoin kiljuvan. On siis varsin luultavaa, että ne tällä hetkellä ovat erillänsä, ja että te, jos nyt menisitte kartanoon, tulisitte vaaraan joutua niiden keskelle.