— Ah, vastasi luutnantti, luoden tyytymättömän silmäyksen ruumiisin, — minä pelkään, herra eversti, ettei meidän köytemme tule meitä vähääkään hyödyttämään. Nämä heittiöt ovat kaikki kuolleita, ja mitä näiden tuolla ylhäällä oleviin toveriin tulee, on parasta sytyttää heidän piilopaikkansa tuleen ja polttaa heidät elävinä.
— Voi, älkäätte sytyttäkö huonetta, herra eversti! pyysi tuo uskollinen palvelija, joka heille oli tien näyttänyt. — Minun isäntä-raukkani on siellä ja tulisi palamaan kuten kaikki ne muutkin. Kaikki hänen väkensä on myöskin siellä ja rosvojen käsissä.
— Se on totta; vastasi don Rafael, — ja kuitenkaan ei käy näiden konnien pakoonpäästäminen laatuun. Jos me hyökkäämme heidän kimppuunsa, tulevat he, varustettuina ja tietäen varman kuoleman itseänsä odottavan, maksamaan meille useamman miehen, kuin minkä he ovat arvoisiakaan. Mikä teidän neuvonne, herra luutnantti on.
— Että annamme heidän olla nälässä, kunnes antautuvat. Vahinko olisi, jos he eivät tulisi hirtetyiksi, koska kerran olemme itseämme vaivanneet näiden köysien mukaamme ottamisella.
— Se tulee viemään aikaa, mutta minä todellakin luulen sen parhaammaksi, mitä voimme tehdä, ja kentiesi keksimme sillävälin jonkun keinon, vapauttaaksemme don Fernandon heidän käsistänsä. Kaikissa tapauksissa odotamme huomiseen, ennenkuin teemme uuden päällekarkauksen. Sillävälin jätän teidät piiritystä valvomaan. Donna Marianita-parka harhailee varmaankin läheisessä metsässä, ja minä aijon itse lähteä häntä etsimään.
Don Rafaelin käskettyä sitten kaksitoista miestä itseänsä seuraamaan, hyppäsi hän satulaan ja ratsasti ulos kartanon portista.
Hän oli tuskin kadonnut näkyvistä, kun Veraeguin asettamia vartijamiehiä tuli kaksi miestä puhuttelemaan, jotka pyysivät päästä sisään kartanoon. Kumpikin oli jalkasin, ja he olivat juosseet niin kiivaasti, että he tuskin voivat toimittaa asiatansakaan.
— Mitä te tahdotte? kysyi luutnantti. — Ah, tekö siinä olettekin? hän jatkoi, tunnettuaan Gasparin ja Zapoten. — Millä lemmon tavalla te olette päässeet ulos vahtihuoneesta?
— Vahti päästi meidät menemään, teidän armonne, vastasi Zapote. — Hän tiesi, ett'ette olisi suonut meitä siellä pidettävän, jotta eversti tavattaisiin hengissä, ja koska meillä on hänelle tärkeätä asiata…
Eversti on ratsastanut täältä pois, keskeytti Veraegui.