Aurinko paistoi vielä virtaan, vaikka Viimeisillä säteillänsä, ja halavat sekä alamos -puut, jotka rantaa reunustivat, kuvasivat väräjäviä varjojansa vedenkalvoon. Erämaan tuuli huokuili niiden lehvissä, tuoden mukanaan suloisia tuoksuja tuhansista kukkasista.
Hetken kulki kanoti rannatse, noudattaen virran kiemurtelemista. Siellä täällä riippui pensaita veden yli, ja soutaissansa sellaisien paikkain ohi, piti Claro silmänsä valppaina, peljäten saavansa nähdä pari tulipalloa lehvien välistä kiiluvan.
— Taivaan nimessä! hän joka kerta huudahti, kun arveli kanotin tulevan liian lähelle rantaa. — Ohjatkaa sitä hiukan kauemmaksi, Costal-ystäväni. Kuka tietää, eikö tiikerit istu tuolla ylhäällä valmiina hyppäämään ales niskaamme.
— Mahdollista kyllä, vastasi Costal, pakoittaen voimakkaasti kanotia airollaan eteenpäin, toverinsa kehoitusta sen enempää noudattamatta. — Mahdollista kyllä; mutta minulla on eräs ajatus…
— Noh, antakaas kuulla.
— Niin… tiikerejä on kaksi, molempia pentuja lukuunottamatta, jotka minä jätän teidän osaksenne, koska teillä ei ole yhtään asetta. Teidän on ottaminen yksi pentu kumpaankin käteenne ja musertaminen niiden pääkallot lyömällä niitä yhteen. Se käy kuin tanssi.
— Eipä niinkään, Costal-ystäväni. Kuinka minä sitäpaitsi saan ne kiinni, jos ne juoksevat tiehensä?
— Siitä huolesta ne kyllä teidät päästävät ottamalla teidät kiinni. Älkää peljätkö, että ette pääse niitä tarpeeksi lähelle. Jos en erehdy, tulemme saamaan vähemmässä kuin neljännestunnissa nähdä ne kaikki neljä käsivarren pituisen matkan päässä.
— Kaikki neljä! huudahti neekeri, näyttäen niin säikähtäneeltä, että hän oli milt'ei kaatamaisillansa kumoon kanotin.
— Niin kyllä, vastasi Costal tyynesti, — se on ainoa keino, jolla voimme saada niiden ajamisen pian loppumaan, Kun on aikaa niukalta, täytyy joutua minkä voi. Minä aijoin sanoa teille, kun minut keskeytitte, että siellä on kaksi tiikeriä, toinen oikealla, toinen vasemmalla rannalla… koiras ja naaras luultavasti. Nyt kuulen niiden kiljunnasta, että ne haluavat toisiansa tavata, ja jos me pysymme niiden välissä, on selvää, että ne kumpikin käyvät yht'aikaa kimppuumme. Vai mitä te sanotte? Koettakaapas todistaa, ett'ei niin ole.