— Sennor don Mariano, sanoi upseri, jo nekin uutiset, joita juuri olen kuullut, voisivat saattaa minut lyhentämään oloani teidän kattonne alla; kun isäni on vaarassa… kentiesi hengenvaarassakin… on hänen poikansa sija oleva hänen rinnallansa. Eikö niin donna Gertrudia? Nämä sanat kuullessansa, jotka ilmaisivat don Rafaelin äkkinäisen lähdön aikomusta, oli tuskan huuto milt'ei pääsemäisillään tuolta nuorelta tytöltä; mutta hän hillitsi itsensä ja jupisi ainoastansa matalalla, vakavalla äänellä:
— Niin, niin!
Trujano oli ensimäinen, joka keskeytti sen vaitiolon, mikä tästä seurasi, lausuen vanhan testamentin profetan innostuksella:
— Tänä aamuna on korkehimman alhainen palvelija, tuo erään kurjan kylän tuntematoin pappi, teiltä lähtenyt, omantaakseen rukouksensa vapauden asialle. Ja nyt lausuu toinen yhtä halpa välikappale teille jäähyväisensä, tarjotakseen sille käsivartensa, ja, jos niin tarvitsee, henkensäkin. Rukoilkaa naiden puolesta, hyvä, kaunis madonna! hän jatkoi, puhuen Gertrudis'elle ja ilmaisten tuota uskollista sekä runollista intoa, joka oli silmäänpistävin ominaisuus hänen luonteessansa. Rukoilkaa näiden puolesta, ja kentiesi suvaitsee kaikkivaltias näyttää, että hän voi tomusta herättää sen voiman, joka syöksee hirmuvaltiaan istuimeltansa.
Nämä sanat lausuttuansa puristi muulinajaja hänelle ojennettuja käsiä ja läksi sitten huoneesta don Marianon seuraamana.
SEITSEMÄSTOISTA LUKU.
Lempiväiset kahdenkesken.
Kartanon isännällä lienee ollut syynsä, miksi hän näin jätti tyttärensä kahdenkesken don Rafaelin kanssa sillä lyhyellä ajalla, joka oli jäljellä ennen upserin poislähtöä.
Aurinko kultasi omenapuiden latvoja, joissa papukaijat pitivät hauskaa leikkiänsä, ja tuuli, joka liehui sisään avatusta ovesta, täytti huoneen tuhansien kukkasien tuoksulla. Tämä oli juhlallinen ja ratkaiseva hetki.
— Gertrudis, sanoi Rafael, hilliten sydämensä ankaraa tykytystä, olen puhunut isänne kanssa. Olen sanonut hänelle tulleeni tänne sydän täynnä ajatuksia teihin nähden, ja että isäni käsky, joka vaati minua hänen luoksensa, tuntui minusta taivaan siunaukselta, koska se antoi minulle tilaisuutta vielä kerran teitä tapaamaan. Olen sanonut hänelle, kuinka kiirehdin jouduttamaan sitä pitkää matkaa, joka meidät eroitti, ja kuinka minä, teitä tavatakseni tuntiakin varhemmin, en ole peljännyt jaguarein kiljuntaa enkä vedenpaisumisen uhkaavaa pauhua…