Ylioppilas kuulteli kauhistuksesta mykkänä tätä kertomusta omista teoistansa.
— Ja nyt, herra, jatkoi palvelija, — on minun isäntäni kiitollisuuden osoitteeksi siitä, että julistitte hänet pääjohtajaksi, määrännyt teidät vänrikiksi ja samalla lähetiksensä. Päänalustanne alta löydätte määräyksenne.
Tämän sanottuaan meni palvelija ulos, jättäen tuon uuden lähetin niiden kummallisten tietojen masentamaksi, joita hän äsken oli saanut.
KAHDESKYMMENES LUKU.
Sotamies vastoin tahtoansa.
Niin pian kuin mies oli mennyt, kurkisti ylioppilas päänalustansa alle. Aivan oikein, siellä oli eräs paperi, joka näkyi olevan don Kornelio Lantejalle annettu vänrikin valtakirja ja kapinoitsijajoukon pääkenraalin, don José Maria Molos y Pavon'in, allekirjoittama.
Hirmuisen ahdistuksen valtaamana syöksyi ylioppilas vuoteeltansa ja ryntäsi akkunaan, panemaan vastalauseen määräyksensä johdosta ja sanomaan itsensä irti kaikesta osallisuudesta kapinaan.
Mutta don Kornelion paha henki ei vielä hänestä ollut väistynyt. Juuri kun hän oli avaamaisillaan suunsa, kieltäytyäkseen kaikesta yhteydestä Espanian vihollisten kanssa, kohtasi häntä taasen houraileminen, ja tietämättänsä mitä sanoi, huusi hän kovalla äänellä:
— Eläköön Mejiko! Kuolema hirmuvaltiaalle! jonka jälkeen hän ponnistuksesta väsyneenä hoiperteli vuoteelleen.
Tällä kertaa kesti hänen pyörtymisensä ainoastaan lyhyen ajan, ja kun hän jälleen vähitellen toipui, kuuli hän vuoteensa ympärillä muutamia miehiä puhuvan hänestä tavallista suuremmalla innolla.