Mitä ylioppilaaseen tuli, oli kahdenkuukautinen sotaretki tehnyt hänestä tyydyttävän sotamiehen. Hän oli voittanut suurta kunnioitusta urhollisuudesta, vaikka hänen rohkeutensa vaaran hetkellä usein oli hänet pettämäisillään.
Ensikerran tulessa ollessaan seisoi hän don Hermengildo Galeanan vieressä, joka oli saavuttanut täydellisen vallan hänen ylitsensä ja jonka tuimia silmäyksiä hän pelkäsi enemmän kuin itse vihollista. Don Hermengildo soti tietysti ensimäisessä rivissä, josta hän keihäällään sekä pitkällä sapelillaan kaatoi kaikki vastassaan olijat, jotta tuon vapisevan vänrikin miekalle ei jäänyt mitään tekemistä. Kun Lantejas ensimäisessä ottelussa oli oppinut käsittämään tällaisen aseman edun, toimitti hän sittemmin aina niin, että pysyi tuon peljättävän don Hermengildon läheisyydessä.
Toinen, joka myöskin taisteli Galeanan rinnalla ja tuskin jäi tätä jäljelle urhollisuudessa, oli Costal, ja näiden kahden suojelemana ei Lantejalla juuri ollut vaaraa tulisimmissakaan taisteluissa, samalla kun hän yhä niitti lisää kunniaa.
Hänen maineensa häntä kuitenkin kovin rasitti, ja hän oli sentähden kirjoittanut isällensä, pyytäen häneltä neuvoa, miten hän pääsisi tästä tukalasta asemastansa. Kirjeisiinsä, sillä hän oli kirjoittanut niitä monta, sai hän vihdoinkin vastauksen. Tässä kehui isä häntä hänen tekemistänsä sankaritöistä, samalla kun hän ilmaisi kummastuksensa niistä, ja lopetti kirjeensä ilmoittamalla pojallensa, että hän oli varakuninkaalta hankkinut anteeksiannon lupauksen, ehdoilla, että hän luopuisi kapinoitsijoista ja käyttäisi miekkaansa Espanjan puolesta.
Tämä ehto ei oikein Lantejasta tyydyttänyt. Espanjalaisessa sotajoukossa hän varmaankin saisi turhaan etsiä kahta sellaista suojeliaa, kuin mitkä hänellä nyt olivat. Jos hän yhtyisi espanjalaisiin, voisi hän sitä paitsi jonakuna päivänä vihollisena joutua seisomaan vastakkain tuon hirmuisen Galeanan kanssa. Pelkkä ajatuskin sellaisesta yhtymisestä pani hiukset pöröön hänen päässänsä.
Kului joku aika, ennenkuin hän voi päättää, mitä hänen olisi tekeminen. Vihdoin hän kuitenkin teki päätöksensä. Sen sijaan että uskaltaisi yrittää karkaamista kapinallisten leiristä, päätti hän, ollen vaiti isänsä kirjeen sisällöstä, jos mahdollista, hankkia päälliköltä lyhyen loman, jonka hän aikoi ulottaa epämääräiseen aikaan.
Tässä tarkoituksessa hän oli tullut kenraalin telttaan ja seisot nyt, hattu kädessään, piirittävän sotajoukon päämiehen edessä, odottaen vastausta pyyntöönsä.
KAHDESKYMMENES ENSIMÄINEN LUKU.
Roquetan saari.
Kuinka, lomaako? kysyi kenraali hymyillen ajutantillensa. — Tekö, Lantejas-ystäväni, aikoisitte meidät jättää? Ja juuri nytkö, kun kaikki meille niin hyvin menestyy?