Täällä hän ui muutaman sekunnin veden alla, jolloin syvyyden verenhimoiset asujamet, ikäänkuin tunnustaen hänessä olevan mahtavan voiman, äkkiä vetäytyivät syrjään.
Kun intiani jälleen nousi veden pinnalle, huusi hän katteinille muutamia kehoituksen sanoja ja rupesi sitten uimaan suoraan, pistettyään puukon hampainsa väliin.
Eipä se ollut pelko, joka pani hänet käyttämään tätä varakeinoa. Se oli vaan tavallisen viisauden vaatima keino. Hän tiesi haj-kalojen ahnauden pian pakoittavan niitä palajamaan, eikä kauan viipynytkään, ennenkuin hän huomasi kahden näistä uivan samaan suuntaan kuin hän itsekin. Toinen näistä pysyi noin kymmenen metriä hänestä oikealla, toinen yhtä kaukana vasemmalla. Niin vastenmieliseltä kuin kaksi tuollaista seuralaista voisi näyttääkin, ei uija alussa pitänyt näistä suurtakaan lukua. Hän ajatteli muita seikkoja, pääasiallisesti, onnistuisiko hän löytämään venheet. Tämä näkyi synkässä pimeydessä kylläkin epäiltävältä. Mutta pelko yhteydessä hänen uskonsa kanssa välttämättömään sallimukseen teki intianin välinpitämättömäksi haj-kalojen läsnäolosta.
Ainoastansa väliin ja silloinkin enemmän varovaisuudesta kuin pelvosta hän katsoi oikeaan ja vasempaan, ottaaksensa selkoa siitä, mitä hänen molemmat matkatoverinsa yrittelivät. Hän huomasi joka kerralla niiden tulevan yhä lähemmäksi!
Ponnistaen kovasti vedessä, kohotti hän nyt ruumiinsa korkealle vedenpinnasta ja loi läpitunkevan silmäyksen ympärillensä. Ei yhtään venhettä näkynyt!
Nopea silmäys oikeaan ja vasempaan näytti hänelle noiden kahden haj-kalan nyt olevan lähempänä kuin milloinkaan. Ei kumpikaan ollut hänestä viittä metriä kauempana!
Intiani ei kuitenkaan antanut näiden säikähyttää itseänsä; paljoa enemmän hän pelkäsi tuota hänen ympärillänsä olevata, suunnatonta ja autiota vedenpintaa.
Kuinka rohkea mies olleekin, on kuitenkin hetkiä, jolloin hänen välttämättömästi täytyy tuntea pelkoa. Costalin tila oli kylläkin vaarallinen, masentaakseen useampain miesten rohkeutta. Uimisessa myrskyisellä merellä, maata tahi muuta esinettä näkemättä, kahden nälkäisen haj-kalan seuraamana ja synkkä taivas yllä sekä varmaan tietämättä, mitä suuntaa on noudattaminen, on kylliksi syytä herättämään levottomuutta urhollisimmassakin.
Olkoon uimari kuinka vankka tahansa, ei hän kuitenkaan voi lopulla välttää väsymistä, varsinkaan jos hän, kuten Costal, pitää hampaidensa välissä puukkoa, joka häntä estää vapaasti hengittämästä. Mutta intianin ei ollut ajatteleminenkaan aseensa poisheittämistä, joka oli hänen ainoa pelastuksensa, jos haj-kalat kävisivät hänen kimppuunsa, ja huulet kovaan puristettuna sen terään, hän yhä ui eteenpäin.
Jonkun ajan kuluttua tunsi Costal sydämensä rupeavan ankarasti lekoittamaan. Tätä poistaaksensa hengityksen helpottamisella, otti hän puukon huuliltaan ja piti sitä toisessa kädessään.