Hän luuli niin, mutta venheet olivat vielä samassa suunnassa kuin ennenkin; muutos tuli don Korneliosta itsestänsä, joka, kumossa oleva kanoti alustanaan, oli laineiden vaikutuksesta pyörinyt puoliympyrän.
Tässä silmänräpäyksessä lensi raketti synkkää taivasta kohti ja antoi katteinille uutta rohkeutta. Taasen kohotti hän äänensä ja huusi kaikella kurkkunsa sekä keuhkoinsa yhdistyneillä voimilla. Tämän huudon päästettyänsä hän henkimättä ja jännityksellä kuulteli.
Tällä kertaa tuli vastaus, huuto, sitä enemmän riemua herättävä hänen korvissaan, kun hän siinä tunsi Costalin äänen.
Don Kornelio kertoi nyt huutamistansa vähän väliä, jotta hän lopulta tuskin sai ääntäkään kurkustaan. Hän jatkoi kuitenkin huutamistansa, kunnes yksi venheistä liukui esiin lähellä kanotin kylkeä. Sitten hän tunsi voimakkaiden käsien itseensä tarttuvan ja seuraavassa silmäräpäyksessä hän nostettiin venheesen, johon hän, vaikka toisesta syystä kuin intiani, pyörtyneenä kaatui.
Don Kornelion onneksi oli, että Costalin pyörtyminen oli kestänyt ainoastaan lyhyen hetken. Toinnuttuansa oli intiani muutamilla sanoilla kertonut kanotin tilan. Sovittu merkki annettiin heti, ja se johti hänen onnettomuus-toverinsa pelastamiseen.
KAHDESKYMMENES NELJÄS LUKU.
Voitto tahi kuolema.
Huolimatta siitä herätyslaukauksesta, joka kuunarista ammuttiin, ei Galeanan venheille ollut saareen pääsy laisinkaan vaikeata, vaikka tietysti vastakkaiselle rannalle siitä, missä sotalaivat olivat. Myrskyinen yö edisti yritystä, sillä Roquetan vartijaväki ei uneksinutkaan linnoituksen kimppuun sellaisena yönä hyökättävän.
Kun Lantejas vihdoinkin toipui pyörtymyksestään, huomasi hän olevansa maalla, korkeiden puiden alla, joiden oksien lävitse myrsky vinkui ja meurusi. Lehtien kahina kuului hänen korvissaan mitä suloisimmalta soitannolta, sillä se sanoi hänen jalkainsa alla taasen olevan kovan maan. Ko'ottuaan ajatuksensa katseli katteini ympärillensä ja huomasi vähän matkan päässä aseellisia, makaavia miesryhmiä, kuin myöskin Costalin makaavan maassa aivan hänen vieressään.
— Missä me, Costal, olemme? kysyi Lantejas, herätettyään intianin.