Tietysti oli kuunarin vaarallinen tila tietona linnoituksessakin, jossa se jo oli vaikuttanut melkoista häiriötä. Tämä muuttui nyt hämmästykseksi kapinoitsijain sisäänhyökätessä, ja Galeanan hurja, toveriensa kertoma sekä kovien ukkosen jyrähdyksien säestämä sotahuuto synnytti ikäänkuin säikähdystä espanjalaisessa linnaväestössä. Hyökkäys tuli niin äkkiä ja odottamatta, että se tuskin voi jäädä onnistumatta, ja lyhyen ottelun jälkeen pakeni osa linnaväestöä, samalla kun loput ehdottomasti antautuivat tuon voitolla olevan marsalkan valtaan.
Tuskin oli linnoitus joutunut voittajain valtaan, kun kuunari rajusti törmäsi terävätä karia vastaan sillä seurauksella, että se alkoi upota vaahtoaviin laineisin. Rannalla olevat valloittajat eivät nyt muuta ajatelleet kuin noiden onnettomien merimiesten auttamista, joiden henki oli mitä suurimmassa vaarassa. Rannalta heitettyjen nuorien avulla useimmat näistä kuitenkin pelastettiin.
Hetkisen perästä loi aurinko keltaisia säteitänsä meren myrskyävälle pinnalle, mutta sen nousu ei voinut laisinkaan myrskyä asettaa. Tämä meurusi yhä yhtä raivokkaasti kuin ennenkin.
Juuri samassa kun viimeinen haaksirikkoinen oli päässyt maihin, näkyi eräs espanjalainen sotalaiva lahden suussa, taistellen myrskyä vastaan sekä koettaen päästä aavalle ulapalle. Näitä ponnistuksia tehdessään se kulki niin Roquetan saaren läheltä, että linnoituksesta voi nähdä laivalla olevan väen, jopa eroittaa välikannella olevien upseerien kasvot sekä virkapuvunkin.
Costal, Claro ja Lantejas seisoivat linnoituksen rintavarustuksella, katsellen tuon vieraan laivan liikkeitä, kun intianin terävä silmä äkkiä kiintyi erääsen laivalla olevaan upseriin.
— Tunnetteko vielä tuota upseria, häntä, joka yksinään on rakunaväen virkapuvussa? kysyi Costal, osoittaen sitä miestä, johon hänen huomionsa oli kiintynyt.
— En, vastasi Lantejas, — en voi muistaa koskaan ennen häntä nähneeni.
— Se on se sama mies, vastasi Costal, jonka me kolme ennen olemme tunteneet katteiniksi kuningattaren rakunaväessä… don Rafael Tres-Villas'eksi. Nyt hän hän on eversti Tres-Villas.
— Lempo vieköön! lausui eräs lähellä seisova sotamies. — Eversti Tres-Villas! Hänpä naulasi Antonio Valdez'in pään maakartanonsa portin harjalle.
— Ja antoipa hän, sanoi eräs toinen soturi, — Aguas Calientes-nimisen kaupungin valloitettua keritä tukan kolmelta sadalta hänen vankinansa olevalta naiselta!