Oli eräs kesäkuun aamu. Auringon säteet virtasivat polttavan kuumina tuhkaharmaalle Huajapamin tasangolle, joka oli ikäänkuin suunnatoin pyöröteaatteri niin kaukaisien kukkuloiden ympäröimänä, että niiden sinertävät juovat milt'ei sulivat niiden yläpuolella olevaan heleänsiniseen taivaasen.
Tällä kentällä näkyi espanjalainen lippu liehumassa monien telttojen katolta, joiden edessä palavat yönuotiot vielä tupruttivat sinertäviä savupatsaita. Vähän väliä kuului täältä hirnuntaa, rummun pärrytystä ja torven toitotusta.
Muutaman sadan askeleen päässä espanjalaisesta leiristä oli Huajapamin pieni kaupunki, jota kolmesataa kapinallista jo yli kolmen kuukauden oli puollustanut viisi kertaa suurempata hallituksen joukkoa vastaan. Tämän rohkean puollustuksen urhollinen johtaja oli eversti Trujano, joka lukijalle jo on tuttu muulinajaja don Valerion nimellä.
Yllämainittuna aamuna näkyi kaksi tiedustelulle lähetettyä rakuunaa palajavan, vieras ratsastaja keskellänsä, ja ratsastavan espanjalaiseen leiriin. Vieras oli paimenen puvussa ja oli rakuunoille sanonut tuovansa viestiä eversti Tres-Villas'elle. Paitsi sitä hevosta, jolla hän ratsasti, toi hän vielä mukanaan toisenkin, joka oli uljas, kastanjanruskea eläin.
Tämä viimeksi mainittu hevonen, säikähtyneenä niiden ruumiiden näkemisestä ja lemusta, joita ylt'ympäri loikui maassa, kuorsaeli vähän väliä omituisella tavalla, joka herätti rakuunain huomiota.
Kun nämät olivat vieneet paimenen yhden osan poikki leiriä, pysähtyivät he erään isoimman teltan edustalle. Tässä oli mies hevosta satuloimassa; se oli eversti Tres-Villas'in huoneenlämmittäjä.
— Mikä teidän nimenne, ystäväni, on? kysyi tämä paimenelta.
— Julian, vastasi vieras. — Minä palvelen Del Valle-nimisessä maakartanossa. Eversti Tres-Villas on sen isäntä, ja minulla on sangen tärkeä viesti hänelle.
— Hyvä, vastasi toinen, — minä menen sanomaan everstille teidän olevan täällä.
Näin sanoen meni huoneenlämmittäjä telttiin.