Saituri rukoilee häneltä turhaa ja tarpeetonta aarteittensa säilyttämistä, kunnianhimoinen voittojaan ja onnensa ohjaamista; rosvo käyttää häntä avukseen voittaaksensa vaaran ja vaikeudet, jotka ovat estämässä hänen häijyjen aikeittensa toimeenpanoa, tahi kiittää häntä saamastaan mukavasta tilaisuudesta ohikulkijan surmaamiseen; talon edessä, jonka aikovat vallata rynnäköllä tahi räjähdyttää ilmaan, he toimittavat rukouksensa, tahto ja toivo täynnä julmuutta, irstaisuutta ja ahneutta...
Todellista rukousta ja vilpitöntä sovintoa meidän ja Jumalan välillä, sitä ei voi saada aikaan saastainen ja parastaikaa Saatanan vallan alainen sielu. Ken huutaa avuksensa Jumalaa, ollessaan parastaikaa pahetta harjoittamassa, se menettelee kuin taskuvaras, joka kutsuisi avukseen oikeutta, tahi kuin ne, jotka kutsuvat Jumalan valheen todistajaksi.
Tacito mala vota susurro
concipimus.[108]
15
TEKOJEMME EPÄJOHDONMUKAISUUDESTA
(II, 1)
Ne, jotka koettavat arvostella ihmisten tekoja, eivät missään tapaa niin suuria vaikeuksia kuin yhdistäessään niitä yhdeksi kokonaisuudeksi ja esittäessään niitä samassa valaistuksessa: sillä tavallisesti ne ovat niin kummalla tavalla ristiriidassa keskenään, etteivät mitenkään näytä voivan olla peräisin samasta lähteestä... Kuka uskoisi, että Nero, tuo julmuuden oikea perikuva, kun hänelle lainkäyttötavan mukaan esitettiin allekirjoitettavaksi tuomitun rikollisen tuomio, olisi vastannut: "Suokoon Jumala, etten koskaan olisi osannut kirjoittaa!" — niin kovin hänen sydäntään ahdisti ihmisen tuomitseminen kuolemaan! Kaikki on niin täynnä tuollaisia esimerkkejä, vieläpä jokainen voi hankkia niitä itselleen niin paljon, että minusta tuntuu omituiselta nähdä joskus järkimiestenkin vaivautuvan saattamaan nuo palaset keskenään sopusointuun, koskapa päätösten horjuvaisuus näyttää minusta olevan luontomme tavallisin ja ilmeisin vika, kuten todistaa tuo ilveilyjen kirjoittaja Publiuksen kuuluisa säe:
Malum consilium est quod mutari non potest.[109]
Näyttää olevan joitakin mahdollisuuksia muodostaa arvostelunsa ihmisestä hänen elämänsä tunnetuimpien piirteiden pohjalla, mutta katsoen tapojemme ja mielipiteittemme luontaiseen vaihtelevaisuuteen on minusta usein näyttänyt siltä, että hyvätkin kirjailijat tekevät väärin koettaessaan kaikin mokomin luoda meistä lujaa ja horjumatonta rakennusta. He valitsevat jonkin yleisen tyypin ja järjestelevät ja selittelevät tämän esikuvan mukaan kaikki jonkun henkilön teot, ja jos eivät voi niitä kylliksi käännellä ja väännellä, selittävät ne teeskentelystä johtuviksi. Augustus on luistanut heidän käsistään: tämän miehen toiminnassa vallitsee näet koko hänen elämänsä ajan niin ilmeinen, äkillinen ja jatkuva vaihtelu, että rohkeimmatkin tuomarit ovat jättäneet hänen juttunsa semmoisekseen ja ratkaisematta. Vaikeampi on minun uskoa ihmisiä lujiksi päätöksissään kuin miksikään muuksi, eikä miksikään helpompi kuin horjuviksi päätöksissään. Tavallisesti menettelemme niin, että seuraamme viettimme vaihtelevia suuntia vasemmalle, oikealle, ylöspäin, alaspäin, minne sattumain tuuli meidät milloinkin viepi. Me ajattelemme, mitä tahdomme, vasta juuri sillä hetkellä, kun sitä tahdomme, ja muuttelemme itseämme niinkuin tuo eläin, joka tekeytyy sen paikan väriseksi, johon se asetetaan. Mitä nykyhetkellä olemme päättäneet, sen pian muutamme, ja pian teemme vielä kerran kokokäännöksen: kaikki on häilyvää ja epävakaisia:
Ducimur ut nervis alienis mobile lignum.[110]
Me emme itse kulje, vaan meitä kuljetetaan, samoin kuin esineitä, jotka ajelehtivat laineilla milloin hiljalleen, milloin rajua vauhtia, mikäli virta on vuolas tahi verkkainen.