Nonne videmus,
quid sibi quisque velit nescire, et quaerere semper
commutare locum quasi onus deponere possit.[111]

Joka päivä uusi päähänpisto, ja mielialamme vaihtelevat kilvan ajan hetkien kanssa:

Tales sunt hominum mentes quali pater ipse
Juppiter auctifero lustravit lumine terras.[112]

Me horjumme eri mielipiteiden välillä: emme tahdo mitään vapaasti, emme mitään ehdottomasti, emme mitään pysyvästi. Ei ainoastaan tilapäisyyksien tuuli heittele minua eri suuntiinsa, vaan vielä päällisiksi häiritsen itse lepoani ja rauhaani ryhtini epävakaisuudella; ja ken katsoo tarkkaan, huomaa, että hän tuskin on kahta kertaa samassa tilassa. Muutan sieluni milloin minkin näköiseksi, sikäli kuin kallistan sen puoleen tahi toiseen. Jos puhun itsestäni eri lailla, niin se tulee siitä, että katson itseäni eri silmillä. Kaikki vastakohdat ovat siinä tavattavissa jonkinlaisessa vuorottelussa ja jossakin muodossa: olen kaino ja röyhkeä, siveä ja irstas, puhelias ja vaitelias, kömpelö ja näppärä, terävä-älyinen ja tylsä, äreä ja kiltti, valehtelija ja totuutta rakastava, oppinut ja tietämätön, ja antelias ja saita ja tuhlaileva: kaikkea tuota näen itsessäni jossakin määrin, sikäli kuin käännän eri puoliani esille; ja ken hyvänsä tutkii itseään oikein tarkkaavasti, löytää itsessään ja vieläpä omassa arvostelussaan tätä vaihtelevaisuutta ja ristiriitaisuutta. En voi väittää itsestäni mitään ehdottomasti, yksinkertaisesti ja luotettavasti, ilman sotkua ja sekaannusta, enkä yhdellä sanalla. Distinguo on logiikkani yleispätevin jäsen.


16
ISÄSTÄNI
(II, 2)

Hän puhui vähän ja hyvin ja liitti myöskin sanoihinsa jonkin tavallisista kirjoista, varsinkin espanjalaisista, lainaamansa koristeen: ja espanjalaisista kirjoista hän luki tavallisimmin niin sanottua Markus-Aureliusta.[113] Esiintyminen oli hänellä lempeän vakavaa, yksinkertaista ja sangen vaatimatonta; erinomaista huolta hän piti ruumiinsa ja vaatteittensa nuhteettomasta ja säädyllisestä kunnosta, liikkuipa hän jalan tahi ratsain; tavaton oli hänen sanojensa luotettavuus ja ylimalkaan hänen tunnollisuutensa ja vilpittömyytensä, joka pikemmin kallistui turhantarkkuuteen kuin päinvastaiseen suuntaan. Mieheksi hän oli pieni kooltaan, reipas, suora ja hyvin sopusuhtainen vartaloltaan, miellyttävä kasvoiltaan, tummanläntä, taitava ja erinomainen kaikissa jaloissa urheiluissa. Muistan vielä nähneeni lyijyllä täytettyjä keppejä, joilla hänen sanotaan harjoittaneen käsivarsiaan, harjaantuakseen keihään- tahi kivenheittoon tahi miekkailuun, ja lyijypohjaisia kenkiä, joilla hän harjoitti itseään kepeäksi juoksemaan ja hyppäämään. Tasaloikkauksessa muistelivat ihmiset hänen tehneen pieniä ihmeitä; olen nähnyt hänen yli kuudenkymmenen vuoden vanhana nauravan meidän ripeysharjoituksillemme, ponnahtavan turkisviitassaan hevosenselkään, kulkevan käsiensä varassa pöydän ympäri, aina huoneeseensa noustessaan harppaavan kolme, neljä porrasta kerrallaan. Hän otti kauan osaa Alppien tuolla puolen käytyihin sotiin, joista hän meille jätti kirjoittamansa päiväkirjan, joka kohta kohdalta seuraa sekä yleisten että häntä yksityisesti koskevain tapahtumain kulkua niissä. Hän meni naimisiin vasta ikämiehenä, vuonna 1528, joka oli hänen kolmasneljättä ikävuotensa, paluumatkallaan Italiasta.


17
AMYOTIN PLUTARKHOS-KÄÄNNÖKSESTÄ
(II, 4)

Jacques Amyotille[114] annan ymmärtääkseni syystä ennen kaikkia ranskalaisia kirjailijoitamme voitonpalmun, en vain kielen luontevuuden ja puhtauden vuoksi, jonka puolesta hän vie voiton kaikista muista, enkä hänen kestävyytensä vuoksi niin pitkällisessä työssä, enkä hänen syvällisen oppineisuutensa vuoksi, joka on osannut niin onnistuneesti selittää niin vaikeatajuisen ja visaisen kirjailijan teokset (sillä sanottakoon mitä tahansa, en ole mikään kreikankielen ymmärtäjä, mutta näen kaikkialla hänen käännöksessään niin lujaliitteisen ja yhtenäisen ajatuksenjuoksun, että joko hän on varmasti ymmärtänyt kirjailijan todellisen ajatuksen tahi juurrutettuaan pitkällisen seurustelun avulla sieluunsa elävän yleiskäsityksen Plutarkhoksen sielusta hän ei ainakaan ole sisällyttänyt hänen sanoihinsa mitään, mikä olisi ristiriidassa hänen lausumiensa kanssa tahi ei vastaisi niitä), vaan erittäinkin olen hänelle kiitollinen siitä, että hän on osannut valikoida niin ansiokkaan ja soveliaan kirjan lahjoitettavaksi maallensa. Me oppimattomat olisimme hukassa, jos tuo kirja ei olisi nostanut meitä ylös loasta: kiitos olkoon sen, uskallamme tällä hetkellä sekä puhua että kirjoittaa; sen avulla naisetkin pystyvät mestaroimaan koulunopettajia; se on meidän jokapäiväinen käsikirjamme. Jos tuo vanhus elää, suosittelen hänelle Xenophonia samoin käsiteltäväksi. Se on helpompi tehtävä ja sitäkin sopivampi hänen iälleen. Ja sitäpaitsi, vaikka hän suoriutuukin varsin lyhyesti ja puhtaasti pahastakin paikasta, niin en tiedä kuinka minusta kuitenkin tuntuu siltä, että hänen tyylinsä on paremmin omalla alallaan, kun vaikeudet eivät sitä ahdista, vaan se saa vapaasti sujua.