Pidän joko sangen yksinkertaisista tahi erinomaisen etevistä historiankirjoittajista. Yksinkertaiset, joilla ei ole mitään omaansa lisättävänä esitykseensä, ja jotka siinä osoittavat vain huolellisuutta ja tarkkuutta, kooten kaikki mitä tulee heidän tietoonsa ja merkiten muistiin hyvässä uskossa kaikki asiat valikoimatta ja lajittelematta, jättävät totuuden huomaamista varten tarpeellisen arvostelemisen kokonaan meidän asiaksemme: sellainen on muiden muassa esimerkiksi tuo kelpo Froissart, joka tehtävässään on menetellyt niin avomielisen vilpittömästi, että hän, jos on tehnyt virheen, ei mitenkään pelkää sen tunnustamista ja korjaamista siinä, missä hänelle on sitä huomautettu, ja joka meille esittää jopa erilaiset liikkeellä olleet huhutkin ja erilaiset kuulemansa kertomukset: siinä on historian aineisto kaikessa alastomuudessaan ja muodottomuudessaan; kukin voi käyttää sitä hyväkseen ymmärryksensä mukaan.

Erinomaisen etevät kykenevät valikoimaan sen, mikä on tietämisen arvoista, osaavat eroittaa kahdesta selonteosta sen, joka on todenmukaisempi; ruhtinasten olosuhteiden ja luonnonlaadun nojalla he tekevät johtopäätöksiä heidän aikeistaan ja panevat heidän suuhunsa asianmukaiset sanat; heillä on oikeus anastaa se arvovalta, että he tahtovat taivuttaa meidän mielipiteemme omansa mukaiseksi; mutta tietysti sellainen ei sovi monellekaan miehelle. Keskinkertaiset (jollaiset ovat tavallisimpia) pilaavat meiltä kaikki; he tahtovat pureksia kaikki meille valmiiksi; he anastavat oikeuden arvostella ja siis myöskin suunnata historiaa mielensä mukaan; sillä niin pian kuin arvostelu kallistuu tietylle taholle, ei voi varjella itseään kääntämästä ja vääntämästä kertomusta siihen suuntaan; he ryhtyvät valikoimaan tietämisen arvoiset asiat ja salaavat meiltä usein sen ja sen sanan, sen ja sen yksityisen teon, joka olisi meidän parempi tietää; he jättävät mainitsematta, muka mahdottomina uskoa, sellaiset, mitä eivät ymmärrä, ja ehkä vielä monen seikan siksi, etteivät osaa sanoa sitä hyvällä latinan- tahi ranskankielellä. Näytelkööt he vain pelkäämättä puhe- ja esitystaitoaan, arvostelkoot vain mielensä mukaan; mutta jättäkööt myöskin meille mahdollisuuden arvostella heidän jälkeensä älköötkä lyhentelemällä ja valikoimalla muuttako tahi katsoko joutavaksi mitään aineiston kokonaisuudesta, vaan siirtäkööt sen meille puhtaana ja eheänä kaikissa suhteissa.

Useimmiten valitaan tähän tehtävään, ja varsinkin näinä aikoina, henkilöitä alhaison riveistä, huomioon ottaen ainoastaan, että heillä on hyvä puhetaito, ikäänkuin koettaisimme heiltä oppia kielioppia; ja heillä puolestaan, kun ovat palkatut vain sitä varten ja ovat tarjonneet kaupaksi vain jaaritustaitonsa, on oikeus myöskin välittää etupäässä vain siitä puolesta asiaa; niinpä he, säästämättä kauniita sanoja, punovat meille kauniin kudoksen huhuista, joita ovat kadunkulmista haalineet. Ainoat hyvät historiateokset ovat niiden itsensä kirjoittamat, jotka johtivat valtioasioita tahi olivat mukana niitä johtamassa tahi joiden ainakin on ollut suotu johtaa toisia samanlaatuisia; sellaisia ovat melkeinpä kaikki kreikkalaiset ja roomalaiset; sillä kun useammat silminnäkijät ovat kirjoittaneet samasta asiasta (niinkuin siihen aikaan oli laita, että ylhäinen asema ja tiedot tavallisesti sattuivat yhteen), niin erehdyksen, jos sellainen on olemassa, täytyy olla ihmeen vähäpätöinen ja koskea sangen epävarmaa syrjäseikkaa. Mitä voi toivoa lääkäriltä, joka käsittelee sotaa, tahi koulupojalta, joka kirjoittaa ruhtinasten suunnitelmista?

Jos tahdomme huomata, kuinka tunnontarkkoja roomalaiset olivat siinä suhteessa, niin siitä ei tarvita muuta kuin seuraava esimerkki: Asinius Pollio[131] huomasi Caesarinkin historiateoksissa jonkin erehdyksen, jonka tämä oli tullut tehneeksi senvuoksi, ettei ollut voinut luoda katseitaan joka kohtaan armeijaansa, vaan oli uskonut yksityisiä henkilöitä, jotka usein kertoivat hänelle asioita, jotka eivät olleet kylliksi tarkistettuja, tahi myöskin senvuoksi, että hänen sijaisensa eivät olleet antaneet hänelle kyllin tarkkoja tietoja hänen poissa ollessaan hoitamistaan asioista.

Onko tämä totuuden etsintä vaikeaa, sen voi huomata siitä, että esimerkiksi johonkin taisteluun nähden ei voi luottaa sen tietoihin, joka on ollut sitä johtamassa, eikä sotamiehiin siihen nähden, mitä on tapahtunut heidän läheisyydessään, ellei, kuten tuomarin valmistavassa tutkinnossa, kuulustella todistajia vastakkain ja saada kuulla vastaväitteitä todistettaessa jokaisen tapahtuman pikkuseikkoja. Todellakin, ne tiedot, mitä meillä on historiastamme, ovat paljoa löyhempiä; mutta tätä seikkaa on Bodin[132] käsitellyt riittävästi ja minun käsityskantani mukaisesti.

Korvatakseni hiukan muistini petollisuutta ja puutteellisuutta, joka on niin tavaton, että minulle on useamman kerran sattunut, että olen ottanut uudestaan käsille muka uusina ja minulle tuntemattomina kirjoja, jotka olin lukenut huolellisesti muutamia vuosia aikaisemmin ja töhertänyt täyteen muistiinpanojani, olen jo jonkin aikaa pitänyt tapanani merkitä jokaisen kirjan loppuun (tarkoitan niitä, joita en tahdo käyttää kuin kerran) ajan, jolloin olen lukenut sen loppuun, ja pääpiirteittäin arvostelun, jonka olen saanut siitä muodostetuksi, jotta tuo muistuttaisi mieleeni ainakin ulkomuodon ja yleiskäsityksen, jonka olin saanut kirjailijasta häntä lukiessani. Tahdon jäljentää tähän eräitä näistä muistiinpanoistani.

Näin kirjoitin noin kymmenen vuotta sitten Guicciardini-painokseeni[133] (puhukoot, näet, kirjani mitä kieltä tahansa, niin minä puhun niille omaani): "Hän on huolellinen historioitsija, jolta mielestäni tarkemmin kuin keltään toiselta voi saada tietää totuuden hänen aikansa valtioasioista; hän onkin useimmissa niistä ollut itse toimien mukana, vieläpä kunniakkaalla arvosijalla. Ei mitenkään näytä siltä kuin hän vihasta, suosiosta tahi itserakkaudesta olisi esittänyt asiat väärässä valossa; siitä ovat takeina ne vapaat arvostelut, joita hän antaa vallanpitäjistä, nimenomaan niistä, jotka olivat hänet korottaneet valtiotoimiin ja häntä niissä käyttäneet, esimerkiksi paavi Clemens Seitsemännestä. Mitä tulee siihen puoleen, josta hän näyttää tahtovan olla eniten ylpeä, nimittäin hänen syrjähyppäyksiinsä ja puheisiinsa, niin niitä on hyviä ja sellaisia, joissa on runsaasti kauniita kohtia, mutta hän rakastaa niitä liiaksi; sillä kun hän ei tahdo jättää mitään sanomatta ja kun hänellä on niin runsas ja laaja, melkeinpä loppumaton aine, käy hän pitkäveteiseksi ja lähentelee hiukan skolastikkojen monisanaisuutta. Olen myöskin pannut merkille sen seikan, että vaikka hän arvostelee niin monia henkilöitä ja tekoja, niin monia alotteita ja päätöksiä, niin hän ei koskaan johda ainoatakaan hyveestä, uskonnosta ja omastatunnosta, ikäänkuin nämä tekijät olisivat hävinneet aivan olemattomiin maailmasta; ja kaikkiin tekoihin, näyttäköötpä ne itsessään kuinka kauniilta tahansa, hän etsii syyn jostakin paheellisesta aiheesta tahi jonkinlaisesta oman voiton pyynnistä. On mahdotonta ajatella, ettei tuossa äärettömässä tekojen paljoudessa, jota hän arvostelee, olisi ollut edes yhtään järjen tietä syntynyttä; ei mikään turmelus ole voinut vallata ihmisiä niin yleisesti, ettei edes joku ole pelastunut tartunnasta. Tuo panee minut pelkäämään, että siinä on vähän hänen oman vaistonsa vikaa, ja se voi olla johtunut siitä, että hän on arvostellut muita itsensä mukaan."

Kappaleeseeni Philippe de Comminesin[134] muistelmia on kirjoitettu seuraavaa: "Hänellä tapaa lempeää ja miellyttävää, koruttoman yksinkertaista kieltä, puhtaan kertomatyylin, josta tekijän vilpittömyys ilmeisenä loistaa esiin, ja joka on vapaa itserakkaudesta hänen puhuessaan itsestään, ja puolueellisuudesta ja kateudesta hänen puhuessaan muista; hänen puheissaan ja kehoitussanoissaan enemmän hyvää innostusta ja totuutta kuin mitään erinomaista taitavuutta; ja kaikkialla arvokkuutta ja vakavuutta, joka todistaa, että hän on hyvää syntyperää ja kasvatettu valtiomiespiireissä."

Herra du Bellayn[135] Muistelmiin: "Aina on huvittavaa nähdä asiat niiden esittäminä, jotka ovat koettaneet, miten niitä tulee johtaa; mutta ei voi kieltää, että silminnähtävästi on huomattavissa, kuinka nämä herrat ovat menettäneet paljon sitä esitystavan suoruutta ja vapautta, joka niin loistavana näyttäytyy muinaisilla heidänlaisillaan kirjailijoilla, kuten herra de Joinvillellä, Pyhän Ludvigin palvelijalla, Eginhardilla, Kaarle Suuren kanslerilla, ja Philippe de Comminesilla, joka on tuoreemmassa muistissamme. Tämä on pikemmin puolustuspuhe Frans-kuninkaan puolesta keisari Kaarle Viidettä vastaan kuin historiaa. En tahdo uskoa, että he ovat mitään muuttaneet, mitä pääasiaan tulee, mutta oikein työkseen he kääntävät tapahtumain arvostelun, usein vastoin järkeä, meidän eduksemme ja jättävät mainitsematta kaikki, mikä on arkatuntoista heidän herransa elämässä, kuten näkyy esimerkiksi siitä, että herrojen de Montmorencyn ja de Brionin epäsuosioon joutumista ei ole muistettu; eipä edes madame d'Étampesin nimeäkään ole tavattavissa. Voi peitellä salaiset teot, mutta on anteeksiantamaton virhe vaieten sivuuttaa sellaista, mitä kaikki tietävät, ja asioita, joista on ollut julkisia ja niin tärkeitä seurauksia. Siis, jos tahdotaan täydellisesti oppia tuntemaan Frans-kuningas ja hänen aikansa historialliset tapahtumat, niin käännyttäköön toisaalle, jos minua uskotaan. Tässä teoksessa voi olla hyödyllinen se seikkaperäinen esitys, joka koskee niitä taisteluja ja sotatoimia, joissa nämä herrat ovat olleet mukana, muutamain heidän aikansa ruhtinasten yksityisiä sanoja ja tekoja sekä herra de Langeayn johtamia hankkeita ja keinotteluja; siinä on runsaasti tietämisen arvoisia asioita ja varsin hyviä puheita."