Ken haalisi kokoon riittävän joukon ihmisviisauden hölmömäisyyksiä, se voisi kertoa ihmeitä. Minä keräilen niitä kernaasti näytekokoelmana, joka tavallaan on yhtä hyödyllinen kuin vähemmän räikeät opetukset. Päättäkäämme niistä, mitä meidän on ajateltava ihmisestä, hänen ymmärryksestään ja järjestään, kun kerran noissa merkkihenkilöissä, jotka ovat kehittäneet ihmiskyvyn niin korkealle, tapaamme niin ilmeisiä ja niin törkeitä puutteellisuuksia.

Minä puolestani uskon mieluummin, että he ovat käsitelleet tiedettä umpimähkäisesti, kuin kaikkeen sopivaa leikkikalua, ja leikitelleet järjellä kuin joutavanpäiväisellä ja arvottomalla kapineella, esittäen kaikenlaisia keksintöjä ja päähänpälkähtämiä, milloin ponnistaen parhaansa, milloin väsähtäen veltoiksi. Se sama Platon, joka määrittelee ihmisen niin kuin kanan, sanoo toisessa paikassa Sokrateen mukaan, ettei hän totta puhuen tiedä, mitä ihminen on, ja ettei ole toista maailman osaa, josta olisi yhtä vaikea saavuttaa tietoa. Tämä heidän mielipiteittensä vaihtelevaisuus ja horjuvaisuus johtaa meidät kuin kädestä pitäen, sanattomasti, käsittämään äsken mainitulla tavalla heidän epävarmuutensa. He tunnustavat julkisesti, etteivät aina esitä mielipidettään avoimesti ja peittelemättä; he ovat kätkeneet sen milloin runouden tarunomaisiin hämäriin, milloin jonkin muun naamarin taakse, sillä meidän puutteellisuutemme tekee vielä sen, että raaka liha ei ole aina omiaan meidän vatsallemme; täytyy antaa sen kuivaa, huonontua ja pilaantua; he tekevät samoin; he pukevat joskus vilpittömät ajatuksensa ja mielipiteensä hämärään muotoon ja väärentävät ne, mukautuakseen yleisen tavan mukaan. He eivät tahdo suoraan tunnustaa ihmisjärjen tietämättömyyttä ja heikkoutta, jotteivät peloittaisi lapsia; mutta he paljastavat sen meille riittävästi, ilmeisesti sekavan ja vaihemielisen tieteensä alta.

Annoin kerran Italiassa eräälle henkilölle, jolle italiankielen puhuminen teki vaikeuksia, sen neuvon, että jos hän ei muuta pyytänyt kuin tehdä itsensä ymmärretyksi, tahtomatta muutoin siinä kunnostautua, niin hän voisi käyttää mitä sanoja vain tulisi hänen kielelleen, latinalaisia, ranskalaisia, espanjalaisia tahi gascognelaisia, ja liittämällä niihin italiankielisen päätteen hänen aina varmasti onnistuisi osua johonkin maan murteeseen, Toscanan, Rooman, Venetsian, Piemontin tahi Napolin, ja sopeutua yhteen jonkin kanssa niin monista muodoista. Samaa sanon filosofiasta: siitä on niin monta muodostumaa ja muunnosta, ja se on sanonut niin paljon, että kaikki meidän haaveemme ja houreemme löytyvät siinä; ihmisen mielikuvitus ei voi keksiä mitään, ei hyvää eikä pahaa, jota siinä ei olisi; nihil tam absurde dici potest, quod non dicatur ab aliquo philosophorum.[310]

Ja sitä vapaammin lasken päähänpistoni julkisuuteen, varsinkin kun tiedän, että vaikka ne ovat syntyneet omassa päässäni ja ilman vierasta mallia, ne kuitenkin sopeutuvat yhteen jonkun muinaisajan miehen tuumiskelujen kanssa, ja että varmaan on oleva joku, joka sanoo: "Kas sen hän on lainannut sieltä." Elämänkatsomukseni on luonnonomainen; en ole kutsunut mitään tieteellistä järjestelmää avuksi sitä muodostamaan; mutta niin tyhmä kuin se onkin, kun minussa heräsi halu esittää se julkisesti, ja kun, päästääkseni sen julkisuuteen hiukan säädyllisemmässä asussa, ryhdyin sitä tukemaan järkisyillä ja esimerkeillä, niin on itsestänikin ollut ihmeellistä huomata se aivan sattumalta yhtäpitäväksi niin monien filosofisten esimerkkien ja esitysten kanssa. Miten elämäni olin ohjannut, sen huomasin vasta kun se jo on suoritettu ja käytetty; olen siis uusi ilmiö: epätahallinen ja satunnainen filosofi.

Palatakseni puhumaan sielustamme: on luultavampaa, että Platon, sijoittaessaan järjen aivoihin, vihan sydämeen ja himon maksaan, on pikemmin tahtonut selittää sielun liikkeitä kuin jakaa ja eroitella sen, kuten jonkin kappaleen, useampiin osiin. Ja todennäköisin filosofien mielipiteistä on se, että yhä yksi ja sama sielu kyvyllään päättelee, muistaa, ymmärtää, arvostelee, himoitsee ja suorittaa kaikki muut toimintansa ruumiin eri välineiden avulla, samoin kuin perämies ohjaa alustansa, sen kokemuksen mukaan, mikä hänellä siitä on, milloin kiristämällä tahi höllittämällä jotakin köyttä, milloin kohottamalla raakapuuta tahi liikuttamalla peräsintä, ohjaten yhdellä ainoalla voimalla eri tekoja; ja että sielu sijaitsee aivoissa, mikä näkyy siitä, että tähän elimeen koskevat haavat ja tapaturmat hetikohta vikuuttavat sielun kykyjä. Sopii otaksua, että se sieltä leviää kautta muun ruumiin,

medium non deserit unquam
coeli Phoebus iter; radiis tamen omnia lustrat,[311]

niinkuin aurinko levittää taivaasta ulos valonsa ja voimansa, ja täyttää sillä maailman:

Cetera pars animae, per totum dissita corpus,
paret, et ad numen mentis momenque movetur.[312]

Eräät ovat sanoneet, että oli olemassa yleissielu, ikäänkuin suuri ainemassa, josta kaikki yksityissielut olivat peräisin ja johon ne palasivat, sekaantuen aina jälleen tähän yleisaineeseen:

Deum namque ire per omnes
terrasque tractusque maris, coelumque profundum;
hinc pecudes, armenta, viros, genus omne ferarum,
quemque sibi tenues nascentem arcessere vitas;
scilicet huc reddi deinde ac resoluta referri
omnia, nec morti esse locum;[313]