he huomasivat, että se oli altis erilaisille intohimoille, ja että monet rasittavat liikutukset sitä kuohuttivat, joista se vaipui väsymykseen ja tuskaan; että se oli altis muutoksille ja vaihdoksille, hilpeydelle, uneliaisuudelle ja raukeudelle; että se oli herkkä taudeille ja vammoille samoin kuin vatsa tahi jalka:
mentem sanari corpus ut aegrum
cernimus, et flecti medicina posse videmus;[320]
että viinin väkevyys sitä huimasi ja kiihoitti; että polttavan kuumeen huurut järkyttivät sen tasapainoa; että sen saattoi uinuttaa uneen käyttämällä eräänlaisia lääkkeitä ja herättää käyttämällä toisia:
corpoream naturam animi esse necesse est,
corporeis quoniam telis ictuque laborat;[321]
huomattiin, että raivoisan koiran pelkkä purema saattoi halvata ja lyödä maahan kaikki sen kyvyt, ja ettei mikään, jos kuinkakin horjumaton järki, ei mikään kyvykkäisyys, ei mikään hyve, ei mikään filosofinen lujatuumaisuus, ei mikään voimain ponnistus voinut vapauttaa sitä tällaisten onnettomuuksien alaisuudesta; että viheliäisen kahlekoiran kuola, jota valui Sokrateen kädelle, järkytti koko hänen viisautensa ja kaikki hänen suuret ja niin järjestetyt aatteensa, tuhosi ne niin perinpohjin, ettei jäänyt jälkeäkään hänen alkuperäisistä tiedoistaan,
Vis ... ... ... animai
conturbatur, et ... ... ... divisa seorsum
disiectatur, eodem illo distracta veneno,[322]
ja että tuo myrkky ei kohdannut tuossa sielussa kovempaa vastarintaa kuin nelivuotiaan lapsen sielussa, myrkky, joka saattoi tehdä koko filosofian, jos se pukeutuisi ihmismuotoon, raivoisaksi ja mielettömäksi, niin että Cato, joka väänsi niskat nurin kuolemaltakin ja kohtalolta, ei olisi saattanut sietää peilin eikä veden näkemistä, vaan joutunut kauhun ja pelon valtaan, kun hän olisi saanut raivoisan koiran tartunnasta taudin, jota lääkärit sanovat vesikauhuksi:
Vis morbi distracta per artus
turbat agens animam, spumans [ut] in aequore salso
ventorum validis fervescunt viribus undae.[323]
Mutta mitä tähän kohtaan tulee, niin filosofia on kyllä varustanut ihmisen, jotta hän voisi kärsiä kaikkia muita onnettomuuksia, joko kärsivällisyydellä tahi, jos se on liian vaikea saavuttaa, pettämättömällä pelastuskeinolla, riistämällä itseltään kokonaan tunteen; mutta ne ovat keinoja, jotka ovat omiaan sielulle, jos se on omassa vapaudessaan ja voimissaan ja kykenee käyttämään järkeänsä ja harkintaansa, eivätkä tällaiseen vaikeaan tilaan, jossa filosofilla sielu muuttuu mielettömän sieluksi, menee sekaisin, menettää tasapainonsa ja harhautuu; ja sellainen tila voi johtua monesta syystä, esimerkiksi liian rajusta liikutuksesta, jonka sielu jollakin voimakkaalla intohimolla voi synnyttää itsessään, tahi haavasta jossakin ruumiin kohdassa, tahi vatsasta nousevasta höngästä, joka huimaa meidät ja pyörryttää päätämme.
Morbis in corporis avius errat
saepe animus, dementit enim deliraque fatur,
interdumque gravi lethargo fertur in altum
aeternumque soporem, oculis nutuque cadenti.[324]