et solem geminum et duplices se ostendere Thebas;[382]

rakkautemme esine näyttää meistä kauniimmalta kuin se on:

multimodis igitur pravas turpesque videmus
esse in deliciis summoque in honore vigere;[383]

ja inhomme esine rumemmalta; ikävystyneestä ja murhemielisestä ihmisestä päivän kirkkaus näyttää hämärältä ja pimeältä. Sielun intohimot eivät vain häiritse aistiemme toimintaa, vaan tylsyttävät ne usein kokonaan; kuinka paljon esineitä näemmekään, huomaamatta niitä, jos huomiomme on kiintynyt johonkin muuhun!

In rebus quoque apertis noscere possis,
si non advertas animum, proinde esse, quasi omni
tempore semotae fuerint longeque remotae.[384]

On kuin sielu vetäytyisi itseensä, eikä välittäisi aistien mahdista. Niin ollen on ihminen sekä sisäisesti että ulkonaisesti täynnä heikkoutta ja valhetta.

Ne, jotka ovat verranneet elämäämme unelmaan, ovat olleet ehkä oikeammassa kuin luulivatkaan. Uneksiessamme sielumme elää, toimii, käyttää kaikkia kykyjään yhtä hyvin kuin valvoessaan; mutta joskin se toimii veltommin ja epäselvemmin, niin ei varmastikaan niin paljon epäselvemmin, että eroitus olisi sama kuin yön ja kirkkaan valon välillä, mutta kyllä sama kuin yön ja varjon välillä; uneksiessaan se nukkuu, valvoessaan se on untelona; enemmän tahi vähemmän, se on joka tapauksessa pimeyttä, jopa kimmeriläistä pimeyttä. Me valvomme nukkuessamme ja nukumme valvoessamme. En näe niin selvästi unissani, mutta mitä valvovaan tilaan tulee, niin en koskaan tapaa sitä kyllin kirkkaana ja pilvettömänä; tosin kyllä uni, sikeänä ollessaan joskus uinuttaa nukuksiin unelmatkin, mutta valvova tilamme ei koskaan ole niin valpasta, että se oikein tyystin perkaisi pois ja häivyttäisi haaveilut, jotka ovat valvovien unelmia ja pahempia kuin unet. Koska järkemme ja sielumme omaksuu ne ajatukset ja mielipiteet, jotka siinä syntyvät nukkuessa, ja hyväksyy unissamme yhtä hyvin kuin valvoessamme tekemämme teot, niin miksi emme epäile, eikö ajattelumme, toimintamme ole toisenlaista uneksimista ja valvomisemme eräänlaista nukkumista?

Jos aistit ovat ensimmäiset tuomarimme, niin ei meidän tule kysyä neuvoa ainoastaan omiltamme, sillä tähän kykyyn nähden eläimillä on yhtä paljon ja enemmänkin ansiota kuin meillä; on varmaa, että eräillä on kuulo terävämpi kuin ihmisellä, toisilla näkö, toisilla haisti, toisilla tunto tahi maku. Demokritos sanoi jumalilla ja eläimillä olevan aistimiskyvyt paljoa täydellisemmät kuin ihmisellä. Mutta niiden ja meidän aistiemme vaikutusten välillä eroitus on ääretön. Meidän sylkemme puhdistaa ja kuivattaa meidän haavamme; se tappaa käärmeen... Mikä ominaisuus on meidän katsottava syljellä olevan, meidänkö vai käärmeen luonnon mukainen? Kummanko nojalla noista kahdesta aistista toteamme sen todellisen olemuksen, jota etsimme? Plinius sanoo Intiassa olevan eräänlaisia merijäniksiä, jotka ovat meille myrkkyä, ja me niille, niin että me tapamme ne pelkällä kosketuksellamme. Kumpi nyt todellisuudessa on myrkkyä, ihminenkö vai kala? Kumpaako uskomme, kalanko vaikutusta ihmiseen vai ihmisen kalaan? Eräänlainen ilma, joka ei ole vahingollista härälle, myrkyttää ihmisen; toisenlainen, joka ei ole vahingollista ihmiselle, myrkyttää härän. Kumpi noista kahdesta on todellisuudessa ja luonnostaan saastuttavaa laatua? Ne, joilla on keltatauti, näkevät kaikki esineet kellertävinä ja vaaleampina kuin me; ... ne, jotka potevat tuota tautia, jota lääkärit nimittävät hyposphagmaksi ja joka on veren kihoamista ihon alle, näkevät kaikki esineet punaisina ja verestävinä. Mistä tiedämme, eivätkö nuo nesteet, jotka täten muuttavat näkömme toimintaa, ole vallitsevina ja tavallisia eläimissä? Näemmehän toisilla niistä olevan keltaiset silmät, kuten meidän keltatautisillamme, toisilla punaisen veristävät; on luultavaa, että esineiden väri näistä näyttää toisenlaiselta kuin meistä. Kumpi noista kahdesta arvostelmasta on oikea? Ei näet ole sanottu, että esineiden tosi olemus on arvosteltava vain ihmisen mukaan; kovuus, valkeus, syvyys ja karvas maku koskevat eläinten tarvetta ja tietoa samoin kuin meidänkin; luonto on antanut ne niiden käytettäväksi niinkuin meidänkin.

Kun puserramme silmiämme, niin katselemamme esineet näyttävät meistä pitemmiltä ja venyneiltä; useilla eläimillä on noin puserretut silmät; tuo pituus on siis kenties tuon kappaleen todellinen muoto, eikä se, jonka meidän silmämme sille antavat tavallisessa asennossaan ollessaan, Jos painamme silmäämme alhaalta päin, niin esineet näyttävät meistä kahdistuvan... Jos jokin haittaa korviemme toimintaa, tahi jos kuulotorvemme puristuu ahtaaksi, niin ääni tuntuu meistä toisenlaiselta kuin tavallisesti; eläimet, joilla on karvaiset korvat, tahi joilla on vain pieni aukko korvan sijalla, eivät siis kuule samaa kuin me, vaan ääni tuntuu niistä toisenlaiselta. Me huomaamme juhlissa ja teattereissa, että jos panemme kynttiläin valoa vastaan jollakin värillä värjätyn lasin, niin kaikki, mitä tuossa paikassa on, näyttää meistä vihreältä tahi keltaiselta tahi sinipunervalta...; on todennäköistä, että eläinten silmät, joiden näemme olevan erivärisiä, saavat kappaleet niistä näyttämään samanvärisiltä kuin niiden silmät ovat.

Arvostellaksemme aistien toimintaa meidän täytyisi siis olla siitä yhtä mieltä ensiksikin eläinten ja toiseksi toistemme kanssa. Mutta niin ei suinkaan ole laita, vaan me joudumme joka hetki kiistaan siksi, että toisesta jokin kuuluu, näyttää tahi maistuu toiselta kuin toisesta, ja kiistelemme yhtä paljon kuin mistään muusta niiden kuvien erilaisuudesta, joita aistit meille välittävät. Toisin kuulee ja näkee, tavallisen luonnonjärjestyksen mukaan, ja toisin maistaa lapsi kuin kolmenkymmenen ikäinen mies, ja tämä taas toisin kuin kuudenkymmenen vanha: aistit ovat toisilla hämärämmät ja epäselvemmät, toisilla alttiimmat ja terävämmät. Me käsitämme asiat toisin ja taas toisin sen mukaan, missä tilassa itse olemme ja miltä meistä näyttää. Mutta kun nyt käsityksemme on näin epävarma ja riidanalainen, niin ei ole enää kumma, jos meille sanotaan, että tosin saatamme myöntää lumen meistä näyttävän valkealta, mutta mennä päättämään, onko se olemukseltaan ja todellisuudessa sellaista, sitä emme voi ottaa vastuullemme; ja kun tämä perustus kerran on järkytetty, niin koko maailmantietämyksemme täytyy mennä myttyyn.