— Ehtoni ovat, että te nyt julkisesti peruutatte parjauksenne ja pyydätte minulta anteeksi…
— Hyvä herra! minua ihmetyttää, kuinka te uskallatte esittää minulle moisia asioita?…
— Siis ammutaan. Minä kohotin hartioitani.
— Olkoon; mutta ajatelkaahan, että toinen meistä välttämättä tulee tapetuksi.
— Toivon, että se olisitte te…
— Mutta minäpä olen varma vastakohdasta…
Hän joutui hämille, punastui ja rupesi sitten väkinäisesti nauramaan.
Katteini tarttui hänen käsivarteensa ja vei hänet syrjään. He kuiskuttelivat kauan. Minä olin tullut paikalle jotenkin rauhaa rakastavalla tuulella, mutta tämä kaikki alkoi minua tuskastuttaa.
Tohtori astui luokseni.
— Kuulkaa, sanoi hän ilmeisellä levottomuudella, te olette varmaankin unhottaneet heidän liittonsa?… Minä en osaa ladata pistuolia, vaan tässä tapauksessa… Te olette kummallinen mies! Sanokaa heille tietävänne heidän hankkeensa — eivätkä he uskalla… Mikä ihmeen halu? he ampuvat, kuin linnun, teidät vialle…