— Minä ihmettelen teitä, sanoi tohtori, puristaen kovasti kättäni. — Antakaas koetella valtasuonta!… Ohoo! aivan kuni kuumeessa!… mutta kasvoista ei huomaa mitään… silmätkin kiiluvat tavallista kirkkaampina.
Samassa tulla rapisi pieniä kiviä jalkojemme eteen. Mitä se on? Grushnitski oli kompastunut; oksa, johon hän oli tarttunut, taittui, ja hän olisi vierinyt alas selälleen, ell'eivät hänen sekundanttinsa olisi saaneet hänestä kiinni.
— Olkaa varoillanne! huusin minä hänelle, älkää liian aikaiseen langetko; se on paha enne. Muistakaa Juulius Caesaria!
Tulimme siitä sitten esiin pistävän kallion huipulle, keto oli hienolla hiekalla peitetty, ikäänkuin varten vasten kaksintaisteluksi. Ympärillä vuorien kukkulat, lukemattoman lauman kaltaisina, likistyivät toisiinsa, hälveten aamun kultaiseen huuruun, ja etelässä kohosi valkoisena möhkäleenä Elborus sulkien jäähuippujen jonon, joiden välissä jo juosta harhaeli idästä tulvanneita kultaisia pilviä. Minä astuin kedon reunalle ja katsoin alas. Päätäni oli vähällä pyörryttää; siellä, alahalla, näytti kolkolta ja kylmältä, kuin haudassa; sammaliset kivikärjet, joita myrsky ja aika olivat alas syösneet, odottivat saalistaan.
Keto, jossa meidän piti ampua, oli melkein kolmion muotoinen. Esiin pistävästä kulmasta mitattiin kuusi askelta ja päätettiin, että se, jonka ensin oli kohtaaminen vihollisen tulta, käy seisomaan ihan kulmaan selin kuiluun päin; joll'ei hän tule tapetuksi, niin vastustajat vaihtavat paikkoja.
Minä päätin jättää kaikki edut Grushnitskille; minä tahdoin koettaa häntä, ja voihan hänen sielussaan syttyä kipene jalomielisyyttä — ja silloin olisi kaikki parhain päin kääntynyt; mutta itserakkaus ja luonteen heikkous saivat voittoriemun!… Minä tahdoin itselleni täyden oikeuden olemaan häntä säälimättä, jos sallima minua armahtaa. Kukapa ei ole tehnyt sellaisia sopimuksia omantuntonsa kanssa?
— Heittäkää arpaa, tohtori! sanoi katteini.
Tohtori otti taskustaan hopearahan ja kohotti sen ylös.
— Risti! huusi Grushnitski nopeasti, niinkuin se, jonka yht'äkkiä ystävä survauksella on herättänyt.
— Ruunu! sanoin minä.