Saatuani seuraavana aamuna korkeimmalta virastolta käskyn lähtemään N—- linnoitukseen, poikkesin jäähyväisille ruhtinattaren luo.
Hän kummastui, kun hänen kysymykseensä, oliko minulla hänelle mitäkään tärkeätä sanottavaa, vastasin, että toivotan hänelle onnea y.m.
— Mutta minun täytyy puhua kanssanne hyvin tähdellisiä asioita.
Minä kävin ääneti istumaan.
Näkyi, ett'ei hän tietänyt, mistä alkaa; hänen kasvonsa rusottuivat, hänen pulleat sormensa naputtelivat pöytään; vihdoin alkoi hän katkonaisella äänellä näin:
— Kuulkaa, monsieur Petshoorin, minä, luulen että te olette kunnon mies.
Minä kumarsin.
— Olenpa siitä varmakin, jatkoi hän, vaikka teidän käytöksenne on hiukan epäilyttävä, mutta teillä saattaa olla syitä, joita en tunne, ja niitäpä teidän pitää nyt minulle uskoa. Te olette puolustaneet tytärtäni parjauksesta, olette ampuneet hänen tähtensä — siis olette panneet henkenne uhalle… Älkää vastatko, minä tiedän, ett'ette sitä tunnusta, sillä Grushnitski on tapettu (hän teki ristin merkin). Jumala antaa hänelle anteeksi — ja, toivon, teille myös… Tämä ei koske minuun… minä en tahdo teitä soimata, sillä tyttäreni, vaikka viattomasti, on ollut siihen syynä. Hän on sanonut minulle kaikki… luullakseni, kaikki; te selititte hänelle rakkautenne… hän tunnusti teille omansa (ja ruhtinatar huo'ahti raskaasti). Vaan hän on sairas, ja minä olen varma, ett'ei se ole tavallista tautia! Salainen suru kuolettaa hänet; hän ei tunnusta, mutta olen varma teidän olevan siihen syypää… Kuulkaa: te luulette, ehkä, minun hakevan arvo-asteita, ääretöntä rikkautta — luopukaa luulostanne, minä tahdon vain tyttäreni onnea. Nykyinen asemanne ei ole kadehdittava, mutta se voipi parantua. Teillä on omaisuutta, teitä tyttäreni rakastaa, ja hän on niin kasvatettu, että hän tuottaa onnea miehelleen. Minä olen rikas, hän on ainoa lapseni… Sanokaa, mikä teitä pidättää?… Nähkää, minun ei olisi pitänyt teille tätä kaikkea puhua, mutta minä luotan sydämeenne, kunniaanne — muistakaa, minulla on yksi tytär… yksi ainoa…
Hän rupesi itkemään.
— Ruhtinatar, sanoin minä, minun on mahdoton teille vastata, suvaitkaa minun puhutella tytärtänne kahden kesken…