— Hän makasi etuhuoneessa vuoteella, toinen käsi niskan alla, toisessa sammunut piippu; ovi toiseen huoneesen oli lukossa, eikä ovessa ollut avainta. Kaiken sen minä huomasin heti. Minä aloin rykiä ja koputtaa koroillani kynnykseen — vaan hän ei ole kuulevinaan.
— Herra vänrikki! sanoin minä mitä suinkin ankarasti — ettekö näe, että tulin luoksenne.
— Kas! hyvää päivää, Maksim Maksiimitsh! ettekö tahdo piippua? vastasi hän nousematta.
— Anteeks', minä en ole Maksim Maksiimitsh, minä olen alakatteini.
— Yhden tekevä. Ettekö tahdo teetä? Jospa tietäisitte, mikä huoli minua painaa?
— Minä tiedän kaikki, sanoin minä lähestyneenä vuodetta.
— Sitä parempi, minä en olekaan puhe-tuulella.
— Herra vänrikki, te olette tehneet rikoksen, josta minäkin voin joutua vastaamaan…
— Ja, joutavia! Mikäs hätänä? Pannaanhan, me kaikki puoliksi.
— Pilat syrjään! Miekkanne, olkaa hyvä!