— Mitkä, miekkani!…
— Mitka toi miekan. Tehtyäni velvollisuuteni, istuin hänen viereensä vuoteelle ja sanoin: kuule, Gregorius Aleksandrovitsh, tunnusta, ett'ei ole hyvin.
— Mikä ei ole hyvin?
— Se, että ryöstit Beelan… Sepä vasta riiviö on, tuo Asamat!… No, tunnusta, sanoin hänelle.
— Niin, kun hän minua miellyttää.
— No, mitäs sitten siihen vastaat?… Minä jouduin hämille. Yhtä hyvin, kotvan vaiti-olon kuluttua, sanoin hänelle, että jos isä vaatii tytärtään, niin täytyy antaa.
— Ei ensinkään täydy!
— Mutta hän saapi tietää.
— Miten hän saa tietää?
— Minä jouduin taas hämille. — "Kuulkaa Maksim Maksiimitsh!" sanoi Petshoorin kohoittainneena, "olettehan hyvä mies — jos minä annan tyttärensä tuolle villille, niin hän hänet tappaa tai myöpi. Teko on tehty, ja mitäpä sitä nyt suotta turmellaan, jättäkää hänet minulle ja itsellenne miekkani…"