— Niin minä, näette, vain sanoin sanoakseni, Muutoin, toivotan teille kaikkea hyvää ja hauskaa matkaa.
Me heitimme hyvästi jokseenkin kuivasti. Tuo kelpo Maksim Maksiimitsh kävi itsepäiseksi, toraisaksi alakatteiniksi! Ja minkä tähden? Sen tähden, että Petshoorin, hajamielisyydessään tai muusta syystä, oli ojentanut hänelle kättä, kun tämä tahtoi heittäytyä hänen kaulaansa. Surullista on nähdä, kun nuoriso kadottaa paraimmat toiveensa ja haaveensa, kun sen edestä temmaistaan ruusuinen harso, jonka läpi se katselee ihmisten töitä ja tunteita, vaikka onkin toivoa, että vanhat harhat vaihtuvat yhtä muutteleviin, mutta sen sijaan yhtä suloisiinkin, uusiin… Mutta mihinkäs ne vaihdat Maksim Maksiimitshin iässä? Väkisinkin sydän paatuu, sielu salpautuu…
Minä lähdin yksin.
Petshoorinin Päiväkirja.
Esipuhe.
Äskettäin kuulin, että Petshoorin, palattuaan Persiasta, oli kuollut. Tämä tieto minua varsin ilahutti, sillä se antoi minulle oikeuden painattamaan nämä muistiin panot, ja minä käytin tilaisuutta hyväkseni pannakseni nimeni vieraalle tuotteelle. Suokoon Jumala, ett'eivät lukijat minua rankaise sellaisesta viattomasta väärennyksestä!
Nyt on minun hiukan selittäminen syitä, jotka saivat minut ilmaisemaan yleisölle minulle perin tuntemattoman miehen sydämen salaisuudet. Jospa vielä olisi ollut hänen ystävänsä (totisen ystävän kavalan julkeuden jokainen käsittää), mutta minä näin hänet ainoastaan kerran elämässäni valta-tiellä, niin muodoin en saata kantaa häntä vastaan sitä selittämätöntä vihaa, joka, kätkeytyen ystävyyden naamarin alla, odottaa ainoastaan rakastetun esineen kuolemaa tai onnettomuutta, purkaakseen hänen päänsä päälle soimausten, neuvojen, ivan ja säälin rakeita.
Uudestaan lukiessani näitä muistiin panoja, vakuuttauduin sen todenperäisyydestä, joka näin armahtamatta toi julki omat heikkoutensa ja paheensa. Ihmis-sielun, vaikkapa vähäisimmänkin, historia lie melkein huvittavampi ja hyödyllisempi, kuin kokonaisen kansan historia olletikin kun se on tulos kypsen älyn havainnoista itsestään Ja kun se on kirjoitettu ilman turhamaista halua herättämään osan-ottoa tai ihmettelemistä. Rousseau'n Tunnustuksella on jo se vika, että hän luki sen ystävilleen.
Siis, ainoastaan hyödyn halu sai minut painattamaan katkelmat päiväkirjasta, joka satunnaisesti joutui käsiini. Vaikka olen muuttanut kaikki nimet, niin luultavasti ne, joista siinä puhutaan, kuitenkin tuntevat itsensä, ja, kentiesi, löytävät he oikeuttamista menetyksille, joista tähän asti ovat syyttäneet miestä, jolla enään vast'edes ei ole mitäkään yhteistä tämän maailman kanssa. Annammehan me melkein aina anteeksi sen, minkä ymmärrämme.
Minä olen pannut tähän kirjaan ainoastaan sen, mikä koski Petshoorinin oloon Kaukaasiassa. Huostaani jäi vielä paksu vihko, jossa hän kertoo koko elämänsä. Joskus sekin ilmestyy maailman tuomittavaksi, mutta nyt en raatsi ottaa omakseni tätä vastuutta monesta tärkeästä syystä.