— Ruhtinatar sanoi kasvonne olevan hänelle tutut. Minä huomautin hänelle, että hän, luultavasti, on tavannut teitä Pietarissa, seura-elämässä jossakin. Minä sanoin nimenne, ja hän tunsi sen. Näköään, teidän elämänne tapaukset ovat siellä synnyttäneet suurta melua… Hän alkoi kertoa teidän retkistänne, lisäten, luultavasti, omia muistutuksiaan ihmisten laverruksiin… Tytär kuunteli uteliaisuudella. Hänen kuvituksessaan te kävitte uudenaikaisen romaanin urooksi… Minä en ruhtinatarta vastustellut, vaikka tiesin hänen puhuvan perättömiä.

— Kunnon ystävä! sanoin minä, ojentaen hänelle käteni. Tohtori puristi sitä tunteella ja jatkoi:

— Jos tahdotte, niin esittelen teidät…

— Herran tähden! sanoin minä, lyötyäni käteni yhteen; milloinkas uroita esitellään? Eiväthän he tutustu muuten, kuin pelastamalla lemmittynsä varmasta kuolemasta…

— Ja te tahdotte todellakin armastella neitiä?…

— Päin vastoin, ihan päin vastoin!… Vihdoinpa riemuitsen, tohtori: te ette minua käsitä!… Tämä minua, sentään, surettaa, tohtori, lisäsin minä kotvasen äänettömyyden perästä; minä en koskaan itse ilmaise salaisuuksiani, mutta kauheasti rakastan, että ne arvataan, sillä siten voin, jos niin sattuu, niitä evätä. Mutta teidän täytyy toki kertoa minulle äidistä ja hänen tyttärestään. Mitäs ihmisiä he ovat?

— Ensiksi, ruhtinatar on viiden viidettä vanha nainen, vastasi Werner; vatsa hänellä on oivallinen, mutta veri turmeltu; poskilla punaset pilkut. Jälki puoliskon elämästään hän on viettänyt Moskovassa ja on siellä, levossa, turvennut. Hän rakastaa haureita juttuja ja välistä itse puhuu sopimattomia asioita, kun ei tytärtä ole huoneessa. Hän ilmoitti minulle, että hänen tyttärensä on viaton, kuin kyyhky. Mitäs se minuun koskee?… Minä tahdoin hänelle vastata, että hän olisi huoleti, ett'en minä sitä kenellekään sano. Ruhtinatar parantelee säilöstäjää, tytär Jumala ties' mitä. Minä käskin molempia juomaan päiväänsä kaksi lasillista rikkihappo-vettä ja kylpemään kaksi kertaa viikkoonsa sekoitetussa ammeessa. Ruhtinatar ei näy tottuneen valtaa pitämään; hän pitää kunniassa tyttärensä älyä ja tietoja, sillä tämä on lukenu Byronin Englannin kielellä ja osaa algebraa: Moskovassa neidit näyttävät antautuneen oppi-alalle, ja siinä he, tosiaan, hyvin tekevät. Meidän miehet ovat ylipäänsä niin epäkohteliaita, että heidän kanssaan virnaileminen lienee viisaalle naiselle inhottava. Ruhtinatar rakastaa paljon nuoria miehiä: neiti katsoo heihin jonkinmoisella ylenkatseella — se on moskovalainen tapa! Moskovassa heitä vain elätetäänkin neljäkymmenvuotisilla liukaskielisillä.

— Oletteko te olleet Moskovassa, tohtori?

— Olen. Minulla oli siellä muuan virkatoimitus.

— Jatkakaa.