Grushnitski seurasi hänen perässään kuin raateleva peto, eikä laskenut häntä silmistään; lyön vetoa, että hän huomenna pyytää jonkun esittelemään itseään äidille, joka siitä ihastuu, sillä hänen on ikävä.
16 p. Toukokuuta.
Asiani ovat kahdessa päivässä kauheasti edistyneet. Neiti minua nimenomaan vihaa; olen jo kuullut niskoilleni pari kolme epigrammia, jotka ovat jokseenkin pisteliäitä, mutta samalla hyvin maireellisia. Neiti on hyvin kummissaan siitä, ett'en minä, joka olen tottunut hyvään seuraan ja olin niin hyvä tuttava hänen pietarilaisten serkkujensa ja tätiensä kanssa, pyri hänen kanssaan tutustumaan. Me näemme toisemme joka päivä kaivolla ja bulevaardilla; minä käytän kaikki voimani syrjäyttääkseni hänen jumaloitsijoitaan, loistavia ajutantteja, kalpeita Moskovalaisia ja muita — ja siinä melkein aina onnistun. Minä olen aina vihannut vieraita luonani, ja nyt on heitä joka päivä talo täynnä, päivällisellä, illallisella ja pelaamassa, ja minun shampanjani se se riemuitsee neiti Maryn tenhoisten silmien voitosta!
Eilen kohtasin minä hänet Tshelahovin puodissa; hän osteli ihmeen kaunista persialaista mattoa. Hän rukoeli äitiään, ett'ei hän olisi itara, kun tuo matto muka niin kaunistaisi hänen kammiotaan!… Minä tarjosin neljäkymmentä ruplaa enemmän ja ostin sen; tästä minut palkittiin katseella, jossa loisti hurmaavin vimma. Päivällisen aikaan käskin vaseti kuljettamaan hänen ikkunainsa ohitse tsherkessiläistä hevostani, tämä peite selässä. Werner oli silloin heillä ja sanoi tämän kohtauksen tehneen mitä draamallisimman vaikutuksen. Neiti tahtoo saarnata minua vastaan sotahankkeita; ja olenpa jo huomannut, että kaksi ajutanttia hänen näkyvissään hyvin kuivasti minua tervehtivät, mutta käyvät kuitenkin joka päivä luonani päivällisellä.
Grushnitski on ottanut salamielisen muodon: kävelee kädet selän takana, eikä tunne ketään. Hänen jalkansa on äkkiä parantunut, hän tuskin ontuukaan. Hän on jo löytänyt tilaisuuden puuttumaan ruhtinattaren kanssa puheisin ja sanomaan neidille jonkun sievistelemisen; tämä, näköään, ei ole varsin arka-aistinen, sillä siitä lähtien vastaa hän Grrushnitskin tervehdykseen mitä hempeimmällä hymyllä.
— Etkö sitten millään mokomin tahdo tutustua Liigovskien kanssa? sanoi hän minulle eilen.
— En.
— Hyvänen aika! mitä miellyttävin perhe kylpylähteillä! Kaikitenkin paras täkäläinen seura…
— Ystäväni, minua on muuallakin kauheasti kyllästyttänyt. Mutta käytkös sinä heillä?
— En vielä; pari kertaa olen puhellut neidin kanssa, siinä kaikki, sillä itse, näet, pyrkiä toisen Perheesen ei ole oikein mukava, vaikka se täällä kyllä on tavallista… Toista olisi, jos kantaisin olkaimia…