— Hyvänen aika! noinhan sinä olet paljoa hauskempi! Suoraan sanoen, sinä et osaa käyttää edullista asematasi hyväksesi… Juuri sotamiehen viitta tekee sinut jokaisen tuntehikkaan neidin silmissä urooksi ja marttyyriksi.
Grushnitski hymähti itseensä tyytyväisenä.
— Mitä joutavia! sanoi hän.
— Minä olen vakuutettu, lisäsin minä, että ruhtinatar Mary on jo sinuun rakastunut.
Hän punastui korviaan myöten ja jurostui. Oi, itserakkaus! sinä olet vipu, jolla Archimedes tahtoi kohottaa maapalloa!…
— Sinä aina pilailet! sanoi hän ollen olevinaan suutuksissa: ensiksikin hän minua vielä niin vähän tuntee…
— Naiset ne vain rakastavat niitä, joita eivät tunne.
— Ja eihän minulla ole ensinkään vaatimuksia häntä miellyttääkseni; minä vain tahdoin tutustua miellyttävässä perheessä, ja olisipa oikein naurullista, jos minulla olisi joitakin toivomuksia… Mutta tepä, esimerkiksi, olette toista: te, pietarilaiset voittajat, kun katsahdatte vain — niin naiset oikein sulautuvat… Mutta tiedätkös, Petshoorin, mitä neiti sinusta puhui?…
— Mitenkä? onko hän jo sinulle puhunut minusta?…
— Älä ilakoi sentään. Minä, sattumalta, jouduin hänen kanssaan puheesen kaivolla; kolmas sanansa oli: "kuka tuo herra on, jolla on niin vastenmielinen, raskas katse? hän oli kanssanne, silloin"… Hän punastui, eikä tahtonut mainita päivää, muistaen armasta käytöstään. "Ette tarvitse mainita päivää, vastasin minä hänelle, se on oleva ikuisesti muistossani…" Petshoorin, veliseni! minä en sinua onnittele, sillä sinä olet hänen luonaan mustissa kirjoissa… Sääli, tosiaankin, sillä Mary on oikein sulonen tyttö!…